Mainos
Mainos

12-vuotias huristeli yksin 1300 kilometriä – tavoitteena oli ollut ajaa koko Australian halki

Australiassa poliisi pysäytti henkilöauton roikkuvan puskurin vuoksi. Viranomaisten yllätykseksi auton ratissa istui 12-vuotias poika, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti ajaa koko mantereen halki. Tapauksesta kertoo muun muassa brittilehti The Guardian.

Pojan matka tyssäsi pieneen Broken Hillin kaivoskaupunkiin Etelä-Walesin osavaltiossa lauantaiaamuna. Ennen sitä lapsi oli kuitenkin ehtinyt huristella keskeytyksettä jo hurjat 1300 kilometriä.

Suomen mittakaavassa poika olisi ehtinyt ajaa liki maan päästä päähän, Helsingistä Nuorgamiin.

Australian itärannikolta liikkeelle lähteneen lapsen matka olisi voinut jatkua vielä pidempäänkin: poliisin kerrotaan kiinnittäneen huomiota autoon vain maassa roikkuneen puskurin vuoksi.

The Guardianin mukaan lapsi on otettu kiinni ja toimitettu poliisiasemalle. Viranomaiset jatkavat tapauksen tutkintaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme