Mainos
Mainos

12-vuotias menehtyi vaarallisen kuristusleikin seurauksena – jo seitsemäs villityksen uhri Briteissä

Britannialaislapsi kuoli tapaturmaisesti leikittyään vaarallista kuristusleikkiä, britannialainen Daily Mail -lehti kertoo.

12-vuotias Karnel Haughton kuristui kuoliaaksi kesäkuun alussa Birminghamissa, Iso-Britanniassa. 

Daily Mail -lehden mukaan Haughton oli lähtenyt mukaan brittinuorison keskuudessa levinneeseen "pyörtymishaaste"-villitykseen, jossa hapen kulkua aivoihin pyritään rajottamaan itseä tai toista kuristamalla.

Pojan äiti kertoi kuolinsyytutkijalle löytäneensä poikansa makaamasta tajuttomana perheen kodin portaikon alapäästä palattuaan ruokakaupasta.

– Menin käymään kaupassa ja kun tulin takaisin, hän oli siellä. Luulin, että hän vain pelleilee, äidin kerrotaan sanoneen.

Poika kiidätettiin sairaalaan, mutta häntä ei onnistuttu elvyttämään yrityksistä huolimatta. 

Lehti kertoo, että pojan koulun oppilaita varoiteltiin kuristusleikin vaaroista vain kolme kuukautta ennen Haughtonin kuolemaa.

Haughton on Daily Mailin mukaan seitsemäs brittilapsi, joka on kuollut kuristusleikin yhteydessä vuoden 2010 jälkeen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme