Mainos

17-vuotiaan Lisa Holmin murhaaja siirretään kotimaahansa Liettuaan – miestä pahoinpidelty vankilassa Ruotsissa

Ruotsalaisteinin Lisa Holmin murhasta tuomittu Nerijus Bilevicius siirretään kärsimään rangaistustaan Liettuaan.

Viranomaisten mukaan siirto ei kuitenkaan tapahdu saman tien, vaan seuraavaksi alkaa siirron suunnitteluvaihe. Vielä ei ole selvillä, milloin itse siirto tapahtuu.

– Emme anna tarkkoja tietoja. Normaalisti nämä tapahtuvat parin viikon sisällä, Ruotsin rikosseuraamuslaitoksen tiedottaja Emelie Wallsten kertoi Expressenille.

Bilevicius anoi jo viime vuoden kesäkuussa siirtoa kotimaahansa ollakseen lähempänä perhettään. Muut vangit ovat myös pahoinpidelleet häntä Ruotsissa. 

Siirrossa on kuitenkin ollut useita ongelmia. Liettuan tuomioistuin muun muassa ilmoitti aluksi, että Bileviciusin elinkautinen muuttuisi 15 vuoden vankeudeksi, jos hänet siirrettäisiin. Ruotsi kuitenkin vastusti tätä, joten päätös kumottiin.

17-vuotias Lisa Holm katosi kesäkuussa 2015, kun hän oli lopettanut työvuoronsa Blombergin kahvilassa. Ruotsin poliisi aloitti suuretsinnät ja Holm löydettiin viiden päivän kuluttua surmattuna maatilalta melko läheltä naisen työpaikkaa.

Bilevicius tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta marraskuussa 2015. Hovioikeus ei helmikuussa 2016 muuttanut murhatuomiota.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot