Mainos
Mainos

3-vuotias taapero pelasti äidin hengen – isä seurasi jännitysnäytelmää kodin turvakameroiden välityksellä

Yhdysvaltojen Michiganissa todistettiin maanantaina oikeaa jännitysnäytelmää, kun koiransa ja kolmivuotiaan taaperonsa kanssa lenkillä ollut paikallinen nainen sai sairaskohtauksen kadulla.

Michiganilainen Jessa Lavely oli kävelyllä korttelin päässä kotitalostaan, kun hän yhtäkkiä alkoi voimaan huonosti. Hän muistaa kaatuneensa maahan ja heränneensä ensihoitajien ympäröimänä.

Mutta mitä tapahtui sairaskohtauksen ja avunsaannin välissä?

Sen osaa kertoa Lavelyn kolmevuotias tytär Savannah

Isä seurasi draamaa puhelimestaan

– Avasin oven ja ulkopuolella seisoi Savannah, joka käski minun tulla nopeasti, sillä hänen äitinsä oli kaatunut eikä päässyt ylös, kertoo tilanteen aikana perheen kotitalossa ollut Savannahin isoäiti Jan Fleming

Kolmivuotias tytär oli juossut yksin takaisin kotitalolleen ja jäänyt ulkopuolelle hakkaamaan ovea. Tämän kaiken todisti myös taaperon isä Steven Lavely, jonka puhelimeen kodin turvakamerat lähettivät ilmoituksen.

– Savannah otti ohjat omiin käsiinsä ja juoksi takaisin talollemme hälyttämään isovanhemmat paikalle, kertoo Steven.

Äiti edelleen shokissa

– En voi uskoa, että Savannah löysi yksin kotiin ja tiesi mihin taloon mennä - hänhän on vasta kolmivuotias, ihmettelee äiti Jessa.

Viranomaiset kehottavat vanhempiaan muistuttamaan lapsiaan oikeaoppisesta toiminnasta hädän tullen - hätänumeron ja oman kotiosoitteen opettelu on jo hyvä alku.

Tämän taidon kolmivuotias Savannah ainakin osoitti hallitsevansa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme