Mainos
Mainos

60 000 ihmistä kateissa Kiinan maanjäristysalueella

Kaikkiaan 18 645 ihmistä on hautautunut raunioihin Mianyangin kaupungissa Sichuanin maakunnassa eilisen maanjäristyksen jälkeen, kertoo Kiinan uutistoimisto Xinhua. Tällä hetkellä yli 3600 ihmisen on ilmoitettu kuolleen alueella.

Mianyangin kaupunki sijaitsee lähellä järistyskeskusta.

Viranomaiset kertoivat aiemmin, että maanjäristyksessä kuolleita on jo yli 15 000 pelkästään pahiten kärsineessä Sichuanissa. Kuolonuhrien määrän pelätään vielä nousevan merkittävästi, sillä järistys teki tuhojaan myös muualla Keski-Kiinassa. Kadonneita on noin 60 000.

Voimakkuudeltaan 7,8 Richterin asteikolla ollut järistys iski Kiinan lounaisosiin eilen iltapäivällä paikallista aikaa. Kiinassa on ollut lukuisia jälkijäristyksiä.

Järistys on pahin Kiinassa kolmeen vuosikymmeneen.

Erityisen voimakas jälkijäristys sai tänään ihmiset juoksemaan peloissaan ulos toimistorakennuksista Chengdussa Keski-Kiinassa. Suomen seismologian laitos mittasi jälkijäristyksen voimakkuudeksi 5,9 richteriä.

Maanjäristysalueelle saapunut pääministeri Wen Jiabao ehti jo aiemmin myöntää, että tilanne tuhoalueella on arvioitua vakavampi.

MTV:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo, että ihmiset eivät uskalla mennä koteihinsa nukkumaan, koska he pelkäävät jälkijäristyksiä.

- Kiina on tottunut maanjäristyksiin. Armeijan apu on ollut paikalla nopeasti, toisin kuin Myanmarissa, Saraste jatkaa.

Avustajat ovat päässeet perille Kiinan pahimmalle tuhoalueelle

Ensimmäiset avustustyöntekijät ja sotilaat ovat päässeet maanjäristyksen pahimmalle tuhoalueelle, Wenchuanin alueelle, jonne on saapunut noin 1 300 auttajaa, kertoo uutistoimisto Xinhua.

Alueen tie- ja puhelinyhteydet ovat poikki. Sotilaita määrättiin raivaamaan maanteitä auki. Helikopterit eivät pystyneet kuitenkaan laskeutumaan sateen ja pilvien takia.

Kiinan armeija lähetti lisäksi laskuvarjojoukkoja Wenchuaniin, jossa oli eilen tapahtuneen 7,8 richterin järistyksen keskus.

Liki 17 000 sotilasta on jo auttamassa uhreja Sichuanin maakunnassa Keski-Kiinassa ja 34 000 on matkalla paikalle.

- Ihmiset huusivat apua talonraunioiden alta. Kukaan ei pystynyt tekemään mitään, koska ei ollut raivausvoimia, kauhisteli muuan paikallisviranomainen Yingxiussa.

- Tarvitsemme kaikkein eniten lääkkeitä. Meillä ei ole lääkkeitä, ei lääkäreitä, eikä edes ruokaa.

Noin 12 000 asukkaan Yingxiusta on löydetty elossa vasta 2000 ihmistä.

Kiinassa kuoli myös turisteja

Kiinan maanjäristyksessä on kuollut ainakin 37 turistia ja 15 on kateissa. Uutistoimisto Xinhuan mukaan turistit kuolivat Maoxian maakunnassa, kun maanvyörymä hautasi heidän bussinsa. Turistien kansallisuutta ei kerrottu.

Kateissa olevat turistit ovat brittejä. He ovat matkustaneet Wolongin alueelle, joka on kuuluisa pandoistaan.

Kiinan maanjäristysalueelta on tavoittamatta arviolta noin 2000 ulkomaista matkailijaa, kertovat maan viestimet. Heidän joukossaan on ilmeisesti ainakin brittejä ja australialaisia.

Suomalaisia ilmoittautuu koko ajan lisää

Maanjäristysalueella työskentelee paljon suomalaisia. Suurlähetystön tiedot heistä perustuvat rekisteriin, johon ilmoittautuminen on vapaaehtoista. Ennen maanjäristystä suurlähetystön rekisterissä oli viitisenkymmentä suomalaista. Maanjäristyksen seurauksena suurlähetystölle on ilmoittautunut yhä useampi; tällä hetkellä heitä on 85.

Kaikki suurlähetystön tavoittamat suomalaiset ovat kunnossa. Kahta suomalaista ei ollut iltaan mennessä saatu kiinni Wuhanista, joka on kaukana järistyksen keskuksesta. On mahdollista, että alueella on suomalaisia, joita suurlähetystö ei edes osaa kaivata. Suomalaisten tavoittamistilannetta voi seurata lähetystön ylläpitämiltä nettisivuilta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Aiheesta aiemmin:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme