Mainos
Mainos

60 kuoli elokuvateatterin palossa Intiassa

60 ihmistä kuoli ja 100 loukkaantui elokuvateatterin palossa Intian pääkaupungissa New Delhissä, kertoivat pelastustyöntekijät.

Teatteriin oli ahtautunut tuhatpäinen yleisö, joka joutui liekkien edessä paniikkiin ja talloi paetessaan ihmisiä jalkoihinsa. Useat uhrit kuolivat tukehtumalla tai murskautumalla.
-Teatterin seinustoilla oli kaksi uloskäyntiä, mutta palon huomattuaan permannolla istuneet ihmiset lähtivät ovien sijasta ryntäämään parvelle. Palo levisi hyvin nopeasti ja monet parvella olleet ihmiset jäivät loukkuun, teatterista pelastunut silminnäkijä kertoi.

Palon aiheutti viallinen muuntaja, joka sytytti teatterin ja sen vieressä olevan pysäköintialueen tuleen.

Elokuvateatterissa oli onnettomuushetkellä 1050 henkeä. Ihmiset olivat tulleet nauttimaan uuden elokuvan Borderin ensi-illasta. Border kertoo Intian taistelusta Pakistania vastaan vuonna 1971.

Kyseessä oli kolmas suuri tulipalo Intiassa tänä vuonna. Helmikuussa tuli surmasi 200, kun tuli pääsi irti uskonnollisen kokouksen majoitusalueella. Aiemmin tässä kuussa 43 menetti henkensä niin ikään uskonnollisen tapahtuman yhteydessä.
(MTV3-STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme