Mainos
Mainos

99-vuotias hakee avioeroa - syynä 70 vuotta vanha salasuhde

Murtunut sydän on murtunut sydän, vaikka ikää olisi jo huikeat 99 vuotta ja avioliittovuosia takana lähes kahdeksankymmentä.

Italiainen mies, joka esiintyy julkisuudessa nimellä Antonio C, hakee avioeroa 96 -vuotiaasta vaimostaan, kertoo brittisanomalehti The Telegraph. Tapauksesta tekee erikoisen se, että kyseessä näyttää olevan tällä hetkellä vanhimmalla iällä syntyvä avioero.

Italialainen mies sai tietää muutamaa päivää ennen joulua vaimonsa suhteesta 40-luvulla. Mies oli niin loukkaantunut uusista tiedoista, että päätti välittömästi hakea avioeroa vaimostaan.

Italialaistuomioistuimen paperien mukaan nainen oli kirjoittanut rakkauskirjeitä rakastajalleen salasuhteen aikana 70 vuotta sitten. Mies oli löytänyt kirjeet sattumalta. Syyllisyyden tunnoissaan vaimon kerrotaan myöntäneen suhteen.

Italialaislehdistön mukaan pariskunnan liitto oli ollut vaikeuksissa jo kymmenisen vuotta sitten, jolloin mies oli muuttanut viideksi viikoksi pois heidän yhteisestä asunnostaan. Miehen äkkipikaisuutta on lehdistössä selitetty miehen juurilla. Sardinialaiset kun ovat italialaisviestinten mukaan tuliluonteisia.

Pariskuntaa valmistelee nyt eroa siitäkin huolimatta, että heillä on takanaan liki kahdeksan vuosikymmentä yhteistä eloa. Pariskunnalla on viisi yhteistä lasta ja tusinan verran lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme