Mainos
Mainos

Aaltola: Pohjois-Koreaa vastaan ehkä sotilasoperaatio

Ulkopoliittisen instituuin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan Pohjois-Korean ydinuhka voi johtaa maata vastaan suunnattuun sotilasoperaatioon.

Yhdysvaltain mukaan Pohjois-Korean toissapäivänä laukaisema ohjus on varmistunut mannertenväliseksi ohjukseksi. Sen kantama saattaa riittää Yhdysvaltain Alaskaan asti.

Yhdysvallat on sanonut, että se ei aio hyväksyä ydinaseilla varustettua Pohjois-Koreaa.

"Kello tikittää"

Aaltola uskoo, että Yhdysvaltojen on vaikea olla tässä tilanteessa toimimatta.

– Kyllä se hyvin vakava tilanne on. Yhdysvallat näkee tämän itseensä kohdistuvana eksistentiaalina uhkana. Kello tikittää silloin kovalla vauhdilla, Aaltola sanoo.

Aaltola sanoo, että jopa sotilaallinen ísku on Yhdysvalloilta mahdollinen. Hän arvioi, että Trump on edellistä presidenttiä Barack Obamaa halukkaampi käyttämään sotilaallisia keinoja Pohjois-Koreaa vastaan.

– Pohjois-Korea saattaa halutessaan saada aikaan ison sotkun Korean niemimaalla. Silloin tietysti sotilaallisten keinojen joita Trump käyttää Obamaa halukkaammin, täytyy olla aika tarkasti rajattuja. Ehkäpä jonkinlainen täsmäisku näille ohjuskoealueille voisi olla sellainen. jokaei kuitenkaan johtaisi siihen, että Pohjois-Korea uskaltaisi lähteä sotilaallisen konfliktin tielle Aaltola sanoo.



 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme