Mainos
Mainos

Äänestysprosentti ennätysmatala EU-maissa

Vain vajaat 45 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä koko EU:n alueella. Useimpien EU-maiden hallitukset kärsivät merkittävän vaalitappion.

Euroopan Unioni

Eurovaalitulos on ollut tappio useimpien EU-maiden hallituksille. Äänestysprosentti on jäänyt useimmissa maissa alhaiseksi ja äänestäjät ovat tukistaneet epäsuosittuja hallituksia.

Äänestysprosentti oli noin 45, uusissa Itä-Euroopan jäsenmaissa kuitenkin selvästi matalampi.

Euroopan parlamentin voimasuhteet säilyvät kuitenkin ennallaan: keskusta-oikeistolainen EPP on suurin ryhmittymä ja sosialistit toiseksi suurin.

Vaalien suurimmaksi häviäjäksi jäivät Saksan sosiaalidemokraatit, jotka saivat huonoimman tuloksen sitten toisen maailmansodan.

Hallitusta rökitettiin myös Ranskassa, Britanniassa, Italiassa ja Puolassa. Ranskassa voiton vei sosialistipuolue, Italiassa suurimmaksi ryhmäksi nousi Romano Prodin johtama keskustavasemmistolainen Ulivo-ryhmä. Britanniassa itsenäisyyspuolue UK Independence Party vei konservatiiveilta kannatusta ja keräsi lähes 20 prosenttia äänistä. UKIP ajaa Britannian eroa EU:sta.

Kesäkuun lista yllätti Ruotsissa

Kesäkuun lista -niminen puolue nousi yllättäen vaalien suurvoittajaksi Ruotsissa. Puolue nappasi yli 14 prosenttia äänistä ja sai parlamenttiin kolme edustajaa.

EU-kriittinen puolue vei ääniä etenkin sosiaalidemokraateilta ja kokoomukselta.

Kesäkuun lista on jatkoa euro-vastaiselle kampanjalle. Puolue ei silti aja Ruotsin eroamista EU:sta, mutta kylläkin päätöksenteon pysymistä pitkälti kotimaassa.

Kesäkuun listan menestys oli shokki muille puolueille. Kaikki valtiopuolueet paitsi keskusta menettivät yhden paikan EU-parlamentissa. Hallituspuolue demareille vaali oli yksi sen historian huonoimmista.

Pääministeri Göran Persson joutui näin nielemään pettymyksen jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Ensin tuli tappio EMU-vaaleissa ja nyt puolueen parlamenttipaikat Brysselissä tippuivat viiteen.

EU-vastaisille ryhmille kannatusta myös muualla

EU-vastaiset ryhmät keräsivät kannatusta myös Tshekissä ja Puolassa. Tanskassa EU-vastustajat sitä vastoin romahtivat ja niiden paikkaluku puolittui kahteen. Voiton veivät oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit.

Vasemmisto-oppositio voitti myös Itävallassa, jossa suurin uutuus oli europarlamentaarikko Hans-Peter Martinin johtaman listan voitto. Martin keräsi julkisuutta syyttämällä muita parlamentaarikoita päivärahaväärinkäytöksistä.

Virossa hallituspuolueet eivät onnistuneet saamaan ainoatakaan maan kuudesta parlamenttipaikasta. Sosiaalidemokraatit keräsivät paikoista kolme.

Maltalla korkein äänestysprosentti

Espanjassa tuore sosialistihallitus nautti vielä kansalaisten suosiota ja päihitti konservatiiviopposition. Kreikassa tuore konservatiivihallitus onnistui myös voittamaan vaalit.

EU:n uusissa jäsenmaissa äänestysaktiivisuuden keskiarvo jäi 28,7 prosenttiin. Vanhoissa jäsenmaissa äänesti keskimäärin 47,7 prosenttia.

Toista ääripäätä edusti piskuinen Malta, jossa 82 prosenttia äänesti.

Uuteen parlamenttiin valitaan 25 maassa yhteensä 732 edustajaa. Lopulliset tulokset, paikkajaot ja valittujen nimet kaikista maista selviävät lähipäivien aikana.

Uusi parlamentti järjestäytyy heinäkuussa. Tuolloin uuden parlamentin ensimmäisiin tehtäviin kuuluu äänestää uuden komission puheenjohtajan hyväksymisestä.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 14.06.2004)

(Seitsemän uutiset 14.06.2004)

(Huomenta Suomi 14.06.2004)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme