Mainos

"Äärimmäisen vaarallista": Madonna hurjistutti konservatiivit vihjauksillaan Valkoisen talon räjäyttämisestä – katso koko puhe

Poptähti Madonnan puhe Washingtonin naisten marssilla kirvoitti suosionosoitusten lisäksi myös hurjistunutta kritiikkiä.

Tikunnokkaan Madonnan puheesta nostettiin kohta, jossa hän kertoi ajatelleensa Valkoisen talon räjäyttämistä sen jälkeen, kun Donald Trump valittiin presidentiksi.

– Mutta tiedän, ettei se muuttaisi mitään. Emme voi valua epätoivoon, Madonna jatkoi puheessaan.

Brittitabloidi Daily Mailin mukaan jopa Yhdysvaltain salainen palvelu on aloittanut tutkinnan Madonnan puheista.

Järjestäjien mukaan marssille saapui pelkästään Washingtonissa jopa puoli miljoonaa osallistujaa, ja miljoonia ympäri maailman. Madonna toivotti osallistujat tervetulleiksi osallistumaan rakkauden vallankumoukseen ja sanoi naisten kieltäytyvän hyväksymästä uutta tyrannian aikakautta.

– Me emme pelkää. Me emme ole yksin. Me emme peräänny. Yhtenäisyydessämme on voimaa. Millään meitä vastustavalla voimalla ei ole mahdollisuuksia, kun se kohtaa todellisen solidaarisuuden, Madonna sanoi.

Madonna, joka kampanjoi demokraattien ehdokkaan Hillary Clintonin puolesta, sanoi Billboard-lehden haastattelussa, etteivät naiset äänestäneet riittävästi Clintonia, koska "naiset vihaavat naisia".

– Vasta tämä pimeys herätti meidät. Hyvyys ei voittanut näitä vaaleja, mutta se voittaa lopulta, Madonna sanoi marssijoille.

Sosiaalisessa mediassa viha oli valloillaan. Madonnaa muun muassa muistutettiin hänen provokatiivisista ja naista esineellistäneistä esiintymisistään vuosien varrella.

Osa kommentoijista arveli, että jos konservatiivit puhuisivat Valkoisen talon räjäyttämisestä, heidät heitettäisiin vankilaan.

Viha sai myös vastaiskuja Twitterissä, kuten oheinen kuva osoittaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot