Mainos

Äärioikeisto- vai populistipuolue? Tällainen on Saksan vaaleissa noussut Vaihtoehto Saksalle

Päivän suuri uutinen on, että Angela Merkelin kristillisdemokraatit ovat säilyttäneet asemansa Saksan liittopäivävaalien jälkeen – mutta vain niukasti. Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi noussut Vaihtoehto Saksalle eli AfD söi monen muun puolueen äänisaaliista.

AfD:tä on nimitetty äärioikeistolaiseksi, mutta MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen suhtautuu luonnehdintaan varauksella.

– AfD on oikeammalla kuin Merkelin puolue, mutta äärioikeisto-käsitettä käytetään helposti myös stigmatisoimaan. AfD on aika lähellä Suomen perussuomalaisia ja puolueella on monenlaista kannattaja-ainesta.

– Saksassa on vielä oikeistolaisempikin puolue, joka vaalii natsi-Saksan perintöä. AfD on kuitenkin demokraattinen puolue.

AfD:n sisällä on kuitenkin hyvin erilaisia ryhmittymiä: myös äärioikeistolainen.

– Tämä on aika tyypillinen eurooppalainen populistipuolue, selittää Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma.

–AfD:n kannatus on aika samalla tasolla kuin populistipuolueilla Euroopassa keskimäärin. Saksassa se on vain ollut aiemmin matalampi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Ilmeisimpiä syitä AfD:n nousuun on asiantuntijoiden mukaan maahanmuutto.

Saksan maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin tiukentunut jo nyt vuoden 2015 avoimien ovien politiikasta ja vaikka AfD:n kannatuksen nousu vaikuttaisikin keskusteluilmapiiriin, on asioita, joihin se vaikuttaa maahanmuuttolinjauksia enemmän.

– Suurin kysymysmerkki on, miten Saksa suhtautuu ehdotuksiin, joita Ranskasta on tullut EU:n kehittämisestä, Ahtiainen sanoo.

Aunesluoma näkee puolueen voiton taustalla vielä maahanmuuttoa suurempia kysymyksiä.

– AfD:n kannatus painottuu vanhan Itä-Saksan alueeseen. AfD on ottanut protesti- tai oppositiopuolueen aseman idässä, missä sosialismilinkki on aiemmin ollut vahva.

Katso Ahtiaisen ja Aunesluoman keskustelu maanantaiaamun Huomenta Suomesta kokonaisuudessaan videolta sivun yläosasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot