Mainos

Aarteenetsijät villiintyivät natsijunasta Puolassa – ministeriö varoitti pommeista

Puolan hallitus on puuttunut peliin natsien aarrejunan jahdissa Lounais-Puolassa. Viranomaiset ovat varoittaneet etsijöitä pommeista, joita junassa saattaa olla. 

Viranomaiset ovat kehottaneet aarteenetsijöitä ja historiaintoilijoita rauhoittumaan ja lopettamaan junan etsimisen.

– Olen varma junan olemassaolosta, mutta siellä saattaa olla vaarallista sotamateriaalia. Suurella todennäköisyydellä siellä on pommeja piilotettuna, sanoi kulttuuriministeriön edustaja Piotr Zuchowski.


Viranomaiset kertoivat löytäneensä junan Walbrzychin maakunnasta sen jälkeen, kun olivat saaneet asiasta vinkin saksalaiselta ja puolalaiselta aarteenetsijältä. Aarteenetsijät paljastivat tiedon ja toivoivat kymmenen prosentin osuutta löydön mahdollisesta arvosta.

Alueelle on viranomaisten mukaan tulvinut runsaasti toivorikkaita onnenonkijoita etsimään aarretta.

Junan uskotaan kadonneen vuonna 1945 sen jälkeen, kun siihen oli lastattu aseita, kultaa ja jalokiviä tuolloin Saksaan kuuluneesta Breslaun kaupungista.

Legendan mukaan juna ajettiin Sleesian alueen salaiseen tunneliverkostoon, joka sen jälkeen räjäytettiin umpeen.  

  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot