Mainos
Mainos

Abbas ja Hania yrittävät ratkaista kansanäänestyskiistaa

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti eilen, että kansanäänestys palestiinalaisten suhteesta Israeliin pidetään heinäkuun loppupuolella. Palestiinalaishallituksen enemmistössä istuva äärijärjestö Hamas pitää Abbasin ilmoitusta vallankaappausjulistuksena. Järjestö myös vastustaa Israelin tunnustamista.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ja pääministeri Ismail Hania yrittävät päästä yhteisymmärrykseen Abbasin julistamasta kansainäänestyksestä. Miehet tapasivat ensimmäisen kerran myöhään eilisiltana, mutta molempia miellyttävää ratkaisua ei löytynyt. Neuvottelujen oli määrä jatkua tänä iltana.

Presidentti Abbas ilmoitti eilen heinäkuun 26:ntena pidettävästä kansanäänestyksestä. Siinä palestiinalaiset voivat vastata joko myöntävästi tai kieltävästi kansallisen hallituksen perustamiseen, Israelia vastaan kohdistuvien hyökkäysten lopettamiseen ja palestiinalaisvaltion perustamiseen Israelin rinnalle.

Hamas vastustaa kansanäänestystä. Se on toistuvasti ilmoittanut, ettei aio tunnustaa Israelin valtiota. Äärijärjestön mukaan Abbasin julistus oli hyökkäys hallitusta vastaan ja kansanäänestys voi jakaa palestiinalaiset kahteen leiriin. Sillä voisi Hamasin mukaan olla kauaskantoisia seurauksia.

Parlamentin on määrä kokoontua päättämään kansanäänestyksen laillisuudesta huomenna. Hallitusta johtavan Hamasin ja Abbasin Fatah-järjestön välit ovat pahasti tulehtuneet.

Tänään lähellä maan johtoa olevat lähteet kertoivat, että myös suunnitelmat Abbasin ja Hamasin johtajan Khalid Mashaalin tapaamisesta ovat peruuntuneet. Lähteiden mukaan Damaskoksessa asuva Mashaal kieltäytyi tapaamasta Abbasia sen jälkeen, kun Abbas ilmoitti kansanäänestyksestä. Miesten oli määrä neuvotella keinoista palestiinalaisjärjestöjen välisen jännityksen vähentämiseksi.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme