Mainos
Mainos

Abbas siirtää parlamenttivaalit

Edessä oleva palestiinalaisten parlamenttivaalit ovat ensimmäiset yhdeksään vuoteen. Uudesta vaalipäivästä ei ole toistaiseksi tietoa.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti tänään, että heinäkuun parlamenttivaalit lykkääntyvät myöhempään ajankohtaan vaalilaista syntyneen kiistan vuoksi. Presidentin julkistamassa tiedotteessa ei kerrottu, milloin vaalit on tarkoitus pitää.

Palestiinalaislähteistä arvioitiin, että vaalien siirtämisen taustalla on pelko siitä, että radikaali Hamas-järjestö menestyisi odotettua paremmin äänestyksessä.

Virallisena syynä on kuitenkin kysymys vaalilain uudistamisesta. Abbas haluaa, että nykyinen parlamentti hyväksyisi vaalilain muutoksen, jonka mukaan puolet kansanedustajista valittaisiin suhteellisen vaalitavan mukaan ja loput yhden ehdokkaan vaalipiireistä.

Edessä olevat palestiinalaisten parlamenttivaalit ovat ensimmäiset yhdeksään vuoteen.

Palestiinalaishallinnon mukaan vaalien uudesta ajankohdasta ilmoitetaan uudella säädöksellä sen jälkeen kun neuvotteluja on käyty palestiinalaisjärjestöjen kesken ja uudesta vaalilaista on päästy yksimielisyyteen.

Ilmoituksen uskotaan lisäävän jännitteitä Abbasin johtaman Fatah-liikkeen ja Hamasin välillä. Hamas on jo aiemmin varoittanut, että Fatah yrittää tehdä kaikkensa pysyäkseen vallassa.

Hamas vastustaa

Hamasin edustaja Sami Abu Zuhri sanoi uutistoimisto DPA:lle, että hänen järjestönsä vastustaa vaalien lykkäämistä. Zuhrin mukaan Abbas oli aiemmin vakuuttanut Hamasille, että vaalit pidetään ajallaan.

Hamas menestyi hyvin viime kuussa pidetyillä paikallisvaalien toisella kierroksella. Järjestö löi Fatahin neljässä kaupungissa, kun Fatah oli vahvempi vain yhdessä kaupungissa.

Vahvistamattomien tietojen mukaan vaalit saattavat siirtyä marraskuuhun.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme