Mainos
Mainos

Abu Sayyaf -sissit surmasivat panttivankeja

Abu Sayyaf -sissiryhmä on tappanut neljä panttivankiaan. Muslimisissit sieppasivat 21 filippiiniläistä myöhään eilen Basilanin saarella Filippiineillä.

Kuusitoista naamioitunutta muslimisissiä tunkeutui Lamitanin kaupunkiin ja pakotti mukaansa 21 kristittyä. Heistä neljä on lapsia. Neljä siepattua miestä löydettiin tapettuina muutama tunti kidnappauksen jälkeen, paikalla oli myös yhden muun miehen ruumis vahvistaa Basilanin poliisin edustaja.

Sissit pakenivat vankeineen tukikohtaansa muslimienemmistöiseen Tuburanin kaupunkiin. Paikallisen poliisipäällikön mukaan kaksi siepatuista onnistui pakenemaan sissien kynsistä. Kolmas pakenemista yrittänyt joutui sissien pahoinpitelemäksi.

Vahanen: Otteet kovenevat

Viime vuonna panttivankina ollut Risto Vahanen sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa, että otteet Etelä-Filippiineillä näyttävät kovenevan.

- Meidän sieppaus viime vuonna näyttää nyt olleen vain alkusoittoa, toteaa Vahanen.

Eilinen isku tapahtui noin 20 kilometrin päässä Palobon kylästä, jossa Abu Sayyaf pitää panttivankeina toukokuussa kidnappaamaansa kahta amerikkalaista ja 19 filippiiniläistä.

Abu Sayyaf on kidnapannut kristittyjä ja ulkomaalaisia Filippiinien eteläosissa jo vuosien ajan. Sissit ovat vaatineet panttivangeista mittavia lunnaita ja tappaneet useita panttivangeistaan. Abu Sayyaf vangitsi toukokuussa kolme amerikkalaista ja useita filippiiniläisiä. Sissit väittävät tappaneensa yhden amerikkalaisista, mutta hänen ruumistaan ei ole löydetty.

Vastaiskuna Filippiinien hallitus on pidättänyt noin sata Abu Sayyahin kannattajaksi epäiltyä muun muassa Basilanin ja Jolon alueilla.

Sissit pitävät itseään islamilaisina vapaustaistelijoina, mutta hallitus pitää heitä rikollisina.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme