Mainos
Mainos

Acehilaiset juhlivat rauhaa ja Ahtisaarta

Acehin maakunnassa on juhlittu rauhansopimuksen vuosipäivää. Acehin konfliktissa kuoli noin 15 000 ihmistä.

Kymmenettuhannet ihmiset ovat juhlineet Acehin maakunnan pääkaupungissa Banda Acehissa rauhansopimuksen ensimmäistä vuosipäivää. Juhliin osallistunut presidentti Martti Ahtisaari totesi tuntevansa itsensä sopimuksen kummisedäksi.

Paikallinen radioasema ElShinta arvioi, että paikalla olisi ollut jopa 200 000 ihmistä. Juhlijoita oli kerääntynyt kaupunkiin kaikkialta tsunamin ja 30-vuotisen konfliktin runtelemasta maakunnasta, myös Vapaa Aceh-liikkeen vahvoilta tukialueilta.

-Olen vaikuttunut siitä, miten hyvin molemmat osapuolet ovat pitäytyneet rauhansopimuksessa tekemissä sitoumuksissaan, totesi rauhaneuvottelujen välittäjänä toiminut Ahtisaari.

Perinteiseen, kultaisilla koruompeleilla koristeltuun acehlaiseen asuun sonnustautunut Ahtisaari, 70, lupasi palata alueelle ennen kuin täyttää 80 vuotta. Sopimuksen kummisetänä hän kuitenkin varoitti palaavansa Acehiin jo ennen sitä, jos rauha rikkoontuu.

-Kolmen vuosikymmenen mittaisesta konfliktista on tullut mennyttä historiaa. Toivon sopimuksen johtavan kirkkaaseen ja loistavaan tulevaisuuteen, totesi puolestaan Ruotsissa maanpaossa elänyt Vapaa Aceh -liikkeen "pääministeri" Malik Mahmud.

Viime aikoina konfliktin osapuolet, Indonesian hallitus ja Vapaa Aceh -liike, ovat olleet erimielisiä siitä, onko alueen uusi itsehallinto- ja vaalilaki rauhansopimuksen mukainen vai ei. Vuosipäiväjuhlallisuuksien yhteydessä esitettiinkin vaatimuksia lain muuttamisesta.

Myös Martti Ahtisaari myönsi lopullisella rauhantiellä olevan vielä mutkia.

-Tiedän että edelleen on jäljellä asioita joihin osapuolten täytyy kiinnittää huomiota Acehin itsehallintolaissa ja että entisten taistelijoiden integroitumisessa yhteiskuntaan on ollut viivytyksiä, sanoi Ahtisaari.

Acehin konfliktissa kuoli noin 15 000 ihmistä. Helsingissä allekirjoitetussa rauhansopimuksessa Vapaa Aceh -liike luopui itsenäisyysvaatimuksestaan ja acehlaiset saivat vastineeksi suuremman sanavallan maakunnan asioista, muun muassa sen luonnonvaroista, päätettäessä. Rauhansopimukseen kuuluvat maakunnalliset ja paikalliset vaalit on määrä pitää joulukuussa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme