Mainos
Mainos

Afganistanin suoltama heroiini lisää hiviä Venäjällä

Venäjän hiv-tartuntaluvut ovat korkeimmat maan Keski-Aasian puoleisessa osassa, josta löytyy myös eniten heroiinin käyttäjiä.

Huumeneulan jakaminen on Venäjällä tavallisin hiv-tartunnan syy. Suurin osa heroiiniriippuvaisista on aikuisia, mikä edesauttaa tartunnan leviämistä likaisten neulojen lisäksi myös seksiteitse.

Venäjällä on kolmatta miljoonaa heroinistia, ja suurin osa kaikesta maailman heroiinista käytetään Venäjällä.

Oopiumia Afganistanista

Halpaa heroiinia alkoi virrata Venäjälle toden teolla 1990-luvulla, Neuvostoliiton kaaduttua.

Venäjälle päätyvä heroiini salakuljetetaan maahan Afganistanista entisten Keski-Aasian neuvostotasavaltojen kautta. Keski-Aasian maiden ja Venäjän välillä vallitsee viisumivapaus.

Oopiumin kasvatus on jatkunut Afganistanissa maan valta-asetelmien muutoksista huolimatta. 1990-luvun lopulla maassa vallassa olleet talebanit rahoittavat huomattavan osan toiminnastaan oopiumin viljelyllä.

Länsimaiset avustusjärjestöt arvioivat Nato-joukkojen saapumisen maahan vuosituhannen vaihteessa pahentaneen tilannetta entisestään. Liittouman joukkoja kiellettiin puuttumasta oopiumiunikon viljelyyn, etteivät viljelijät siirtyisi talebanien riveihin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme