Mainos
Mainos

Afganistanin suomalaisleiri pääsi vähällä raketti-iskuissa

Suomalaissotilaita ei vahingoittunut eilisiltaisessa raketti-iskuissa. Osaston johtajan mukaan iskut eivät kohdistuneet erityisesti suomalaisia vaan koko Nato-johtoisia Isaf-joukkoja vastaan.

Vahingot jäivät vähäisiksi eikä kukaan saanut vammoja eilisiltaisissa raketti-iskuissa Afganistanissa sijaitsevaan suomalaisleiriin. Suomalaisten rauhanturvaajien leiriin kohti ammuttiin kolme rakettia myöhään illalla.

Kaksi raketeista iskeytyi leiriin ja kolmas osui huoltoasemalle leirin ulkopuolelle. Huoltoasemalle osuneen raketin räjähdyksessä haavoittui yksi afganistanilainen.

Yksi raketeista osui sadan metrin päähän suomalaisten majoitustilasta. Suomalaisosaston johtajan, komentajakapteeni Pekka Varjosen mukaan leiriä tulitettiin myös kivääreillä.

Vaikka raketit osuivat leirin suomalaiseen osaan, ne kohdistuivat komentajakapteeni Varjosen mukaan Isaf-joukkoihin eivätkä mitenkään erityisesti suomalaisia vastaan.

Camp Warehousen leirissä on sotilaita 21:stä Naton Isaf-joukkoihin kuuluvasta maasta. Leiri sijaitsee kymmenen kilometriä pääkaupungin Kabulin itäpuolella. Sunnuntaina paikalla oli 20 suomalaista.

Tilanne on kiristynyt viime viikkoina Afganistanin eteläosassa, kun Taleban-sissit ovat kiihdyttäneet hyökkäyksiään. Siellä on Yhdysvaltojen johtaman liittoutuman joukkoja, jotka toimivat erillisinä Isaf-joukoista.

- Jonkinlaisia viitteitä on siitä, että etelän ja Afganistanin itäosan tapahtumat säteilevät tänne Kabuliin, Varjonen sanoo. Hänen mukaansa ei voida silti varmuudella sanoa, liittyykö raketti-isku etelän tapahtumiin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme