Mainos
Mainos

Afrikan kriisikokous: Zimbabwen vaalitulos julki pian

Eteläisen Afrikan johtajat ovat antaneet Zimbabwe-kriisikokouksensa päätteeksi lausunnon, jossa he vaativat maan vaalituloksien pikaista julkistamista.

Poliittiset johtajat toivovat, että sekä presidentti Robert Mugabe että oppositio hyväksyisivät vaalituloksen, kun se julkistetaan. He kannustavat Etelä-Afrikan presidenttiä Thabo Mbekiä jatkamaan välittäjänä presidentin ja opposition kiistassa.

Valtionjohtajien maratonkokouksessa keskusteltiin yhtäjaksoisesti 13 tuntia. Nimettömänä pysyttelevä sambialaisvirkamies sanoo kokouksen venyneen siksi, että maat eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, voiko Zimbabwen tilanteesta käyttää kokouksen loppulauselmassa sanaa kriisi.

Mbeki sanoi ennen kokouksen alkua, ettei Zimbabwe ole hänen mielestään ajautunut sisäpoliittiseen kriisiin.

Zimbabwessa järjestettiin maaliskuun lopussa presidentin- ja parlamenttivaalit. Epäselvyys vaalituloksista on aiheuttanut levottomuuksia.

Osa äänistä uudelleen laskettaviksi

Zimbabwen keskusvaalilautakunta aikoo laskea uudelleen taannoisissa vaaleissa annetut äänet 23 vaalipiiristä, kertoo nimettömänä pysyttelevä vaalivirkailija.

Tiedon äänten uudelleenlaskennasta julkisti alun perin maan valtiollinen sanomalehti Sunday Mail. Sen uutisesta jäi kuitenkin epäselväksi, koskeeko uudelleenlaskenta kaikkia 210 vaalipiiriä vai vain niitä 23:a, joissa on vaalilautakunnan puheenjohtajan mukaan syytä epäillä virheitä alkuperäisessä ääntenlaskennassa.

Vaalilautakunnan puheenjohtaja sanoi lehdessä, että äänet lasketaan uudelleen puolueiden edustajien, ehdokkaiden ja vaalitarkkailijoiden läsnäollessa.

Vaalien voittajaksi julistautunut oppositio ei uudelleenlaskentaa hyväksy. Sen mukaan äänestyslappujen joukkoon on voitu lisätä väärennettyjä lappuja alkuperäisen laskennan jälkeen.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme