Mainos
Mainos

Afrikassa ensimmäinen lintuinfluenssatapaus

H5N1-tyyppistä lintuinfluenssaa on löydetty ensimmäistä kertaa Afrikasta.

Nigeriassa on todettu siipikarjassa ihmisille vaarallista H5N1-tyypin lintuinfluenssaa. Asiasta kertoi kansainvälinen eläintautijärjestö OIE.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kun virusta on tavattu Afrikassa.

Tautia todettiin kanatilalla Jajin kylässä Nigerian pohjoisosassa. OIE:n mukaan paikalle lähetetään asiantuntijaryhmä arvioimaan tilanteen vakavuutta ja antamaan neuvoja paikallisille viranomaisille. Virus voi levitä vauhdilla, koska miljoonat ihmiset kasvattavat kanoja takapihoillaan.

Virus voi edetä nopeasti

Monet yrittävät nyt kaupata kanoja hädissään puoleen hintaan Kanon kaupungissa. Siipikarjaa on tuotu myytäväksi myös tiloilta, joilla taudin epäillään tappaneen lintuja.

-Suuri huolenaiheemme on se, että virus pystyy etenemään hyvin nopeasti, totesi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn edustaja Juan Lubroth.

Nigerian maatalousministeri Adamu Bello vakuutti puolestaan, että kaikki tartuntaepäillyt kanat teurastetaan. Bellon mukaan hallitus on varannut korvauksiin 1,7-2 miljardia nairaa eli 11-13 miljoonaa euroa.

Ihmisuhreista ei ole tietoa

Epäilyt heräsivät, kun tuhansia lintuja oli kuollut. Nigerian terveysministeriö ei pysty varmuudella sanomaan, onko lintuinfluenssaan kuollut vielä ihmisiä. Maan kuolleisuusluvut ovat maailman korkeimpia, eikä kuolinsyytä yleensä tarkisteta ennen hautaamista.

H5N1:n tiedetään vaatineen tähän mennessä lähes 90 kuolonuhria seitsemässä maassa kahtena viime vuotena, viimeksi Itä-Euroopassa, Irakissa ja Turkissa. Lintuinfluenssa voi levitä maailmanlaajuiseksi tautiaalloksi, pandemiaksi, jos virus muuntuu ihmisestä toiseen tarttuvaksi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme