Mainos
Mainos

Ahdistelusyytösten keskelle joutunut amerikkalaissenaattori Al Franken eroaa

Yhdysvalloissa ahdistelusyytösten keskelle joutunut demokraattipuolueen senaattori Al Franken eroaa.

Suurin osa muista demokraattisenaattoreista oli kehottanut häntä eroamaan. Myös republikaanit vaativat senaattorin eroa. Al Frankenin mukaan hän aikoo jättää eroilmoituksensa lähiviikkojen aikana.

– Tiedän sydämessäni, etten ole tehnyt mitään, mikä olisi tuonut häpeää tällä instituutiolle (kongressille), hän totesi kertoessaan päätöksestä.

Syytökset 66-vuotiasta demokraattisenaattoria vastaan alkoivat kolmisen viikkoa sitten. Kaikkiaan seitsemän naista on syyttänyt Frankenia seksuaalisesta ahdistelusta.

Skandaali alkoi, kun juontaja Leann Tweeden kertoi viime kuussa, että Franken yritti suudella tätä väkisin vuonna 2006. Franken sanoi muistavansa asian eri tavalla, mutta pyytävänsä anteeksi.

Franken on pyytänyt myös muita tapauksia anteeksi ja sanonut kunnioittavansa naisia ja olevansa "lämmin persoona" ja "halaavansa ihmisiä".

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme