Mainos
Mainos

Ahtisaari esitti pohjoinen-etelä -foorumin perustamist

Presidentti Martti Ahtisaari esitti tänään Genevessä uudenlaisen kansainvälisen keskustelufoorumin - pohjoinen-etelä -foorumin - perustamista. Foorumi saisi tehtäväkseen jatkaa muun muassa YK:n rasismin vastaisessa konferenssissa puitavien kysymysten käsittelyä.

Yhdysvallat on uhannut boikotoida elo-syyskuun vaihteessa Etelä-Afrikassa järjestettävää konferenssia, jos siinä aiotaan vaatia korvauksia orjuudesta tai rinnastaa sionismi rasismiin. Ahtisaari esitti uuden foorumin perustamista keskustelussa, jossa joukko arvostettuja kansainvälisten asioiden tuntijoita pohti keinoja Durbanin konferenssia uhkaavien kiistojen ratkaisemiseksi.

-Yhden ainoan maailmanlaajuisen konferenssin valmistelutyössä on mahdotonta löytää yhteinen näkökulma sellaisiin kysymyksiin kuin orjuus, kolonialismi ja niiden vaikutukset, Ahtisaari sanoi Genevessä YK:n ihmisoikeuskomissaarin Mary Robinsonin koolle kutsumassa keskustelussa.

Ahtisaaren mukaan konferenssin jälken esille voi nousta tarve samankaltaiselle elimelle kuin totuuskomissio oli Etelä-Afrikassa. Ahtisaari uskoo, että uuden elimen perustaminen helpottaisi yheisymmärryksen saavuttamista joissakin varsinaisen konferenssiasiakirjan kohdissa. Hänen mukaansa teollisuusmaita ja kehitysmaita yhteen kokoava pohjoinen-etelä -foorumi voisi käsitellä rasismin lisäksi myös globalisaatioon liittyviä kysymyksiä.

-Mikään tällainen dialogi ei onnistu, jos meillä ei ole uudistuvaa solidaarisuutta teollisuusmaiden puolelta, Ahtisaari muistuttaa viitaten muun muassa siihen, että moni teollisuusmaa käyttää kehitysapuun vähemmän rahaa kuin tavoitteeksi asetettu 0,7 prosenttia BKT:sta.

Geneven tapaamiseen osallistuivat Ahtisaaren lisäksi muun muassa Vatikaanin oikeus- ja rauhanneuvoston entinen puheenjohtaja kardinaali Roger Etchegaray, Marseillen suurmufti Soheib Bencheikh El Hocine ja YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon entinen pääjohtaja Federico Mayor.

Ryhmä vetosi Yhdysvaltoihin

Robinsonin kokoama ryhmä vetosi tänään maailman hallituksiin, jotta rasismin vastaisen konferenssin ei annettaisi kariutua poliittisiin kahnauksiin. Ryhmä vetosi erikseen Yhdysvaltoihin, jottei se boikotoisi Durbanin konferenssiä.

Yhdeksänhenkinen ryhmä kehotti Genevessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa myös teollistuneita maita pyytämään anteeksi historiallisia vääryyksiä kuten orjuutta ja siirtomaiden riistoa. Ahtisaari kertoi illalla "aavistelevansa" että Yhdysvaltain vastahangasta huolimatta rasismin vastainen konferenssi saadaan vietyä läpi ja että se kykenee hyväksymään kunnollisen päätösasiakirjan.

Ryhmän puheenjohtaja, Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela ei päässyt Geneven kokoukseen. Sen jäsenistä muun muassa Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton entiset presidentit Jimmy Carter ja Mihail Gorbatshov eivät myöskään ollet paikalla.

Robinson kutsui kesäkuussa ns. etevien henkilöiden ryhmään 23 tunnettua vaikuttajaa sen jälkeen kun Durbanin konferenssin valmistelu näytti vaikeutuvan.

(MTV3-STT-AFP-AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme