Mainos
Mainos

Ahtisaari: Makedonia hyvä esimerkki Kosovolle

Makedonian monikansalliset kunnat ovat Ahtisaaren mukaan hyvä esimerkki Kosovon tilanteen ratkaisussa.

YK:n erityislähettilään Martti Ahtisaaren mukaan Makedonia voisi olla hyvä esimerkki neuvoteltaessa Kosovon tilanteen ratkaisusta. Ahtisaari tapasi sunnuntaina Makedonian presidentin Branko Crvenkovskin ja muuta maan johtoa Skopjessa.

- Olen sanonut tapaamisteni aikana tänään, että Makedonia voi toimia hyvänä esimerkkinä siitä miten näitä kysymyksiä voidaan hoitaa, Ahtisaari sanoo. Ahtisaari kertoo tutustuvansa tarkkaan ratkaisumalleihin, joita Makedoniassa on otettu käyttöön. Erityisesti hän sanoi vievänsä mukanaan ajatuksen Makedonian mallin mukaisista monikansallisista kunnista.

Albaanikapinalliset taistelivat Makedonian hallituksen joukkoja vastaan yli puolen vuoden ajan 2001. Makedonia muutti lopulta perustuslakia niin, että albaanivähemmistön oikeuksia lisättiin. Albaaneja on neljännes Makedonian kahdesta miljoonasta asukkaasta. Kosovossa alueen albaanienemmistö vaatii itsenäisyyttä. Ahtisaari aloitti välitystehtävänsä viime maanantaina.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme