Mainos
Mainos

Ahtisaari uskoo pommitusten taukoavan

Presidentti Martti Ahtisaari on sanonut EU-johtajille Kölnissä uskovansa pommitusten loppuvan Kosovossa jopa muutamassa päivässä. Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic hyväksyi iltapäivällä presidentti Martti Ahtisaaren ja Venäjän Balkan-lähettilään Viktor Tshernomyrdinin esittelemän rauhansuunnitelman Kosovoon.

Aiemmin päivällä myös serbiparlamentti hyväksyi rauhansuunnitelman ehdot.
Parlamentin edustaja sanoo, että kiivaan väittelyn jälkeen ehdotus hyväksyttiin sellaisenaan. Kiivaimmin rauhansuunnitelmaa vastusti parlamentin istunnossa äärikansallinen Radikaali-puolue.

Parlamentin istunnon jälkeen Ahtisaari ja Tshernomyrdin tapasivat uudelleen Milosevicin.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kaikki Jugoslavian turvallisuusjoukot vetäytyvät Kosovon alueelta, mutta pieni osa niistä voi myöhemmin palata.
Serbit hyväksyvät myös kansainvälisten joukkojen läsnäolon Kosovossa. Vastuu joukkojen johtamisesta on YK:lla, mutta Natolla on kuitenkin keskeinen rooli joukoissa.

Suunnitelmassa ei mainita mitään YK:n sotarikostuomioistuimen nostamista syytteistä.

Ahtisaari matkusti saman tien Kölniin

EU:n rauhanvälittäjä Martti Ahtisaari uskoo Jugoslavian ilmapommitusten voivan loppua pikaisesti. Ahtisaari sanoi illalla tiedotustilaisuudessaan Kölnissä, että tarkkaa arviota on vaikea sanoa, mutta että sotatoimet voisivat loppua aivan lähipäivinä.

Ahtisaari muistuttaa, että rauhansuunnitelma on vasta ensimmäinen askel ja edessä on vielä paljon kovaa työtä.

Nato jatkaa silti iskujaan

Siitä huolimatta, että Jugoslavia on nyt hyväksynyt uusimman rauhansopimuksen, Nato ei oman ilmoituksensa mukaan ainakaan vielä aio lopettaa iskujaan. Natossa odotetaan virallista tietoa Jugoslavian rauhansopimuksesta.
Sotilasliitolla ei ole toistaiseksi aikeita lähettää edustajiaan Jugoslaviaan.
(MTV3-STT-Reuter-Afp)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme