Mainos

Ahtisaari valittiin Itävalta-tarkkailijaksi

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimennyt kolmihenkisen ryhmän Itävalta-tarkkailijoiksi. Yksi heistä on presidentti Martti Ahtisaari.

Ahtisaari sai jälleen kansainvälisen tehtävän

Tarkkailijayhmä arvioi Itävallan sitoutumista eurooppalaisiin arvoihin, ja sen tehtävänä on seurata, miten ihmisoikeudet ja vähemmistöjen suoja toteutuvat Itävallassa. Tehtäviin kuuluu myös tutkia maan toisen hallituspuolueen, äärioikeistolaisen Vapauspuolueen luonnetta ja toimintaa. Ryhmä raportoi suoraan kulloisellekin Euroopan unionin puheenjohtajamaalle.

Ahtisaaren lisäksi tarkkailijoiksi on nimetty entinen EU:n ihmisoikeuskomission varapuheenjohtaja, saksalainen juristi Jochen Frowein ja Espanjan entinen ulkoministeri Marcelino Oreja. Vuonna 1934 syntynyt Frowein on toiminut Heidelbergin yliopiston Max-Planck -instituutin johtajana. Hän on ollut Euroopan ihmisoikeuskomission jäsen vuodesta 1973 lähtien. 65-vuotias Oreja toimi puolestaan Euroopan neuvoston pääsihteerinä vuosina 1984-89.

Suomen ulkoministerin Erkki Tuomiojan aiemmin tällä viikolla antaman lausunnon mukaan Ahtisaari toimisi tehtävässä yksityishenkilönä eikä Suomen valtion edustajana.

Itävalta yhteistyöhaluinen

Itävallan kaksi hallituspuoluetta ottivat tiedon nimityksistä vastaan tyytyväisinä. Kansanpuolueen parlamenttiryhmän johtaja Andreas Khol sanoi valintaa hyväksi. Itävallan hallitus toivoo ryhmän antavan raporttinsa kolmen kuukauden kuluessa.

Vapauspuolue ei aio estää tai vaikeuttaa ryhmän puolueen luonteeseen kohdistuvaa tutkimustyötä. Puolueen entinen johtaja Jörg Haider toivoo, että ryhmä antaisi raporttinsa EU:lle jo parissa viikossa ja että EU nopeasti poistaisi maata vastaan suunnatun boikotin.
-Haluamme näyttää, että käyttäydymme esimerkillisellä tavalla, sanoi Haider.
(MTV3-AFP-STT-DPA)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot