Mainos
Mainos

Aidsiin kuoli viime vuonna miljoona ihmistä – hoidon piirissä yli puolet hiv-positiivisista

Aidsiin kuoli viime vuonna miljoona ihmistä, mikä on liki puolet vähemmän kuin epidemian ollessa pahimmillaan vuonna 2005.
Myös hiv-tartuntojen määrä on laskussa. YK katsookin, että taudin mittaluokka on muuttunut.

Ensimmäistä kertaa yli puolet maailman hiv-positiivisista saa hoitoa, joka estää virusta kehittymästä kehon vastustuskyvyn rappeuttavaksi aidsiksi. Tällä hetkellä noin 70 prosenttia tautia sairastavista tietää olevansa hiv-positiivisia.

Eniten edistystä on tapahtunut eteläisessä ja itäisessä Afrikassa, jossa epidemia on ollut pahimmillaan. Aids-kuolemat ovat alueella vähentyneet kuluvalla vuosikymmenellä yli 40 prosenttia.

Hiv-epidemia alkoi jo 1980-luvulla, ja siihen on sairastunut yli 76 miljoonaa ihmistä. Tautiin on kuollut 35 miljoonaa ihmistä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme