Mainos
Mainos

Ainakin 30 kuollut useissa iskuissa Irakissa

Kapinalliseten iskut ovat tappaneet kymmeniä irakilaisia ja tuhonneet jälleen uusia äänestyspaikkoja ennen viikonlopun vaaleja.

Väkivalta Irakin vaalien alla ei ota hellittääkseen. Tänään veriteoissa on kuollut ainakin 30 ihmistä eri puolilla maata, valtaosa heistä irakilaisia. Surmansa saaneista kaksi on amerikkalaisia sotilaita.

Väkivaltaisuuksista pahimmat tapahtuivat Samarran kaupungissa, missä 11 ihmistä kuoli kahdessa äänestyspaikan lähellä tehdyssä itsemurhaiskussa. Lisäksi yhteensä kuusi irakilaista sai surmansa liittouman joukkojen ja irakilaiskapinallisten välisissä yhteenotoissa Samarassa ja Ramadissa. Samarraa pidetään yhtenä kapinallisten tärkeimmistä tukikohdista.

Mahmudijahin sunnikaupungissa viisi ihmistä sai surmansa ja 15 haavoittui, kun pommi räjähti Irakin turvallisuusjoukkojen saattueen lähellä.

Bagdadin pohjoispuolella Baqubassa paikallisen hallintorakennuksen lähellä tehty autopommi-isku tappoi viisi ihmistä, yksi heistä poliisi. Myös Tikritissä tapettiin yksi poliisi.

Pommi-iskut ravistelivat myös Kirkukia maan pohjoisosassa. Iskujen kohteena oli amerikkalainen sotilassaattue ja kolme äänestyspaikkaa.

Vaalihuoneistot jatkuvasti iskujen kohteina

Kapinalliset ovat tähän mennessä tuhonneet jo 40 äänestyspaikkaa, joita oli tarkoitus käyttää viikonlopun vaaleissa. Myös vaaliuurnien toimittamisessa äänestyspaikoille on ollut suuria vaikeuksia.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kehotti al-Arabija-televisiokanavan haastattelussa irakilaisia äänestämään vaikeuksista ja tappouhkauksista huolimatta, kuvaten viikonlopun vaaleja "historialliseksi mahdollisuudeksi" Irakin kansalle.

Kapinallisjohtaja Abu Musab al-Zarqawin kannattajat julkistivat puolestaan eilen Internetissä videonauhan, joka heidän mukaansa kuvaa Irakin pääministerin Ijad Allawin avustajan surmaa. Allawin avustaja kehotti ensin nauhalla irakilaisia pidättäytymään yhteistyöstä miehittäjien kanssa, minkä jälkeen häntä ammuttiin useita kertoja.

(MTV3-MTV3-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme