Mainos
Mainos

Ainakin 40 kuollut hyökkäyksessä Darfurin kaupunkiin

Alueella toimiva kapinallisliike kertoo, että Sudanin armeijan hyökkäyksen jäljiltä useita ihmisiä on myös kateissa.

Ainakin 40 ihmistä on kuollut Sudanin armeijan hyökkäyksessä Muhajiryanin kaupunkiin. Paikallisen SLA-kapinallisliikkeen (Sudanin vapautusrintama) mukaan osa ihmisistä on ammuttu teloitustyyliin.

Kuolleiden lisäksi 80 ihmistä on kateissa ja haavoittuneita on suuri määrä.

SLA on ainoa kapinallisryhmä, joka on allekirjoittanut keväällä 2006 solmitun rauhansopimuksen Sudanin hallituksen kanssa. Minni Arcua Minnawin johtaman ryhmän mukaan uudet hyökkäykset ovat vieneet pohjan rauhanneuvotteluilta, joiden on määrä alkaa lokakuun loppupuolella Libyassa.

SLA:n mukaan armeija käynnisti eilen Muhajiriyan pommitukset ja siirsi sotilaitaan kaupungin alueelle.

Kapinalliset ovat lisäksi syyttäneet hallituksen joukkoja darfurilaisen Haskanitan kaupungin tuhoamisesta. YK vahvisti viikonloppuna, että kaupunki on poltettu lähes maan tasalle. Tekijöistä ei kuitenkaan ole varmuutta.

(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme