Mainos
Mainos

Air Francen lakko päättyi

Puolitoista viikkoa kestänyt lentoyhtiö Air Francen lakko päättyy. Lentäjien suurin ammattiliitto SNPL allekirjoitti keskiviikkona sopimuksen yhtiön johdon kanssa. Liitto kehotti lentäjiä palaamaan työhön pikimmiten. Läpimurto lakkoneuvotteluissa saavutettiin vain tunteja ennen jalkapallon MM-kisojen alkamista Pariisissa. Air France on turnauksen virallinen lentoyhtiö.

Lentäjät olivat vastustaneet yhtiön johdon aikomusta alentaa palkkoja 15 prosenttia kustannusten säästämiseksi ja yhtiön kilpailukyvyn lisäämiseksi. Korvaukseksi lentäjille tarjottiin osittain yksityistettävän Air Francen osakkeita.

Tänään saavutetun sopimuksen mukaan lentäjät suostuvat ottamaan vastaan osakkeita "korvaukseksi koneistosta yhtiön kokonaispalkkamenojen säätelemiseksi".

Air Francen lentäjät vastustivat myös yhtiön suunnittelemaa kahden tason palkkajärjestelmää, joka olisi alentanut uusien lentäjien alkupalkkoja. Sopimuksen mukaan kaksipalkkajärjestelmä korvataan erityisjärjestelyllä, joka koskee Air Francen kouluttamia uusia lentäjiä.

Air France on kertonut tarvitsevansa lakon päätyttyä kolme vuorokautta pitkänmatkan lentojen ja vähintään vuorokauden kotimaan lentojen palauttamiseksi ennalleen. Air France joutui lakon vuoksi peruuttamaan kaksi kolmasosa lennoistaan. Lakon kerrotaan maksaneen yhtiölle yli 90 miljoonaa markkaa päivässä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme