Mainos
Mainos

Al-Jazeera näytti vangittua amerikkalaissotilasta

Al-Jazeera -televisiokanavan esittämässä videonauhassa näkyy ilmeisesti vangiksi jäänyt amerikkalaissotilas.

Al-Jazeera -televisiokanava on esittänyt videonauhan, jossa uskotaan esiintyvän vangittu amerikkalaissotilas. Kanavan eilen esittämällä heikkolaatuisella nauhalla näkyi valkoihoinen, sotilaspukuun pukeutunut mies istumassa lattialla naamioitujen pyssymiesten ympäröimänä. Yksi miehistä luki lausunnon, jossa sanottiin panttivangin olevan amerikkalaissotilas.

Puolustusvoimien lähteiden ja televisiokanava ABC:n mukaan nauha on lähetty myös Yhdysvaltain armeijalle. Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan amerikkalaisjoukkojen sodanjohto tutkii nauhaa.

Videolla esitetyn sotilaan perhe on vahvistanut tämän henkilöllisyyden. Yhdysvaltain armeijalähteet eivät ole kuitenkaan vahvistaneet asiaa.

ABC:n mukaan nauhalla esiintyvä sotilas on toinen kaksikosta, joka on ollut kateissa huhtikuun 9. päivästä saakka, jolloin amerikkalaissaattueen kimppuun käytiin Abu Ghraibissa Bagdadin lähellä. Samassa yhteydessä katosi myös seitsemän Kellog, Brown and Root -yhtiön työntekijää.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme