Mainos
Mainos

Al-Qaida -epäillyt ja Pakistanin armeija vastakkain

Pakistanin sotilaat jatkoivat tänään al-Qaida-epäiltyjen piirittämistä lähellä Afganistanin rajaa, kun taistelijoille annettu antautumisaika umpeutui. Viranomaisten mukaan piiritysrenkaan sisällä saattaa olla keskeinen terroristiepäilty, al-Qaida-verkoston kakkosmieheksi väitetty Ayman al-Zawahri.
Hallituslähteiden mukaan hyökkäyksessä on kuollut viisitoista pakistanilaissotilasta eilen ja tänään. Surmansa on saanut lisäksi yli kaksikymmentä taistelijaa.

-Kolme helikopteria tulittaa ankarasti. Ne ampuvat konekivääreillä ja ovat pudottaneet pommin, sanoi lähellä piiritysaluetta sijaitsevan Wanan asukas aamulla.

Pakistanin asevoimien mukaan tuhannet sotilaat ovat kohdanneet kiihkeää vastarintaa Etelä-Waziristanin seudulla sen jälkeen, kun hyökkäys käynnistettiin tiistaina. Arviolta sadan militantin uskotaan suojelevan nimenomaan Zawahria. Afganistanin viranomaiset ilmoittivat puolestaan lisänneensä joukkojensa määrää raja-alueella sadoilla sotilailla.

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin turvallisuusneuvonantaja Condoleezza Rice arvioi uutiskanava CNN:n haastattelussa, että Zawahrin pidätys olisi merkittävä askel al-Qaidan vastaisessa taistelussa.

Zawahirin väitetään tehneen läheistä yhteistyötä Osama bin Ladenin kanssa. Siitä ei ole kuitenkaan saatu varmuutta, onko Zawahri kohteessa, johon Pakistanin armeija hyökkäsi. Joidenkin turvallisuusviranomaisten mukaan tämä pakeni mahdollisesti jo tiistaina muualle.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme