Mainos

Alaikäinen tyttö tuomittiin Tanskassa 8 vuodeksi vankeuteen terrori-iskun suunnittelusta

Tanskassa 17-vuotias tyttö on tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen terrorismirikoksesta. Tuomioistuimen mukaan tyttö oli suunnitellut pommi-iskua kahteen kouluun Sjellannin saarella kaksi vuotta sitten. Toista koulua hän oli itse käynyt. Toinen kohde oli juutalainen koulu Kööpenhaminassa.

Alempi oikeusaste tuomitsi tytön toukokuussa kuuden vuoden vankeusrangaistukseen, mutta rangaistus koveni nyt kahdella vuodella.

Puolustuksen mukaan tyttö ei aikonut toteuttaa iskua, vaan kyseessä oli keino hakea huomiota ja etsiä jännitystä elämään. Syyttäjän mukaan todisteet viittaavat siihen, että tyttö oli päättäväinen iskun toteuttamisen suhteen. Syyttäjä myös vaati tytölle ankarampaa rangaistusta.

Tuomittu on ensimmäinen terrorismista tuomittu tanskalainen nainen, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR.

Sympatioita Isisiä kohtaan

Teinillä on kerrottu olevan sympatioita jihadismia ja äärijärjestö Isisiä kohtaan. Psykologisten tutkimusten mukaan tyttö on henkisesti epävakaa ja hänellä huono itsetunto, mutta hän kykenee esimerkiksi tuntemaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Tytön psyykkisten ongelmien arvioidaan johtuvan tämän vaikeasta suhteesta vanhempiinsa. Tytön äiti on kärsinyt mielenterveysongelmista, eikä tyttö ole ollut yhteyksissä biologiseen isäänsä.

Tuomitun äidin mukaan tyttö ei ansaitse vankeustuomiota. Äidin mielestä tytölle tulisi antaa uusi mahdollisuus, jotta hän pääsisi eroon radikaalista ajattelusta, voisi kouluttautua ja saada samanlaisen nuoruuden kuin muut ikäisensä. Tuomitun äiti kommentoi asiaa perheestä tehtävässä dokumentissa.

Pidätettiin 15-vuotiaana

Tutkijoiden mukaan identiteettiään etsinyt tyttö oli löytänyt jihadismin loppuvuodesta 2015. Hän oli esimerkiksi yrittänyt olla yhteyksissä Isisiin Twitterissä. Tyttö oli tviitannut tarvitsevansa neuvoja jihadisteilta, koska hänen ensimmäinen iskunsa tulisi tapahtumaan pian.

Tyttö pidätettiin viime vuoden tammikuussa kotoaan, kun hänen perheensä ilmoitti poliisille epäilyttävistä kemiallisista kokeiluista kodin kellarissa. Tuolloin tyttö oli 15-vuotias.

Tytön hallusta löytyi kemikaaleja, joista ei räjähdeasiantuntijoiden mukaan olisi kuitenkaan voinut tehdä vaarallista räjähdettä. Tyttö oli hankkinut kemikaalit tanskalaisen kosmetiikkaketjun liikkeestä. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot