Mainos
Mainos

Albanian kapinallisille tarjotaan armahdusta

Presidentti Sali Berisha ja Albanian oppositiopuolueet päättivät tänään keskeyttää sotilastoimet maan eteläosassa mellakoivia kapinallisia vastaan ja tarjota armahdusta niille kapinallisille, jotka luovuttavat aseensa kahden päivän sisällä.

Presidentti Berisha neuvotteli tänään maan kaikkien poliittisten puolueiden johtajien kanssa useita tunteja. Sopimuksen mukaan sotilastoimet keskeytetään aamusta alkaen 48 tunniksi, minkä aikana kapinallisia kehotetaan luopumaan aseistaan.

Kaikki puolueet sanoivat kannattavansa "perustuslaillisen järjestyksen" palauttamista koko maahan. Samalla presidentti Berishan on määrä aloittaa neuvottelut mahdollisimman laajalti hyväksyttävän pääministerin löytämiseksi.

Etelä yhä kapinallisilla

Aseistautuneet kapinalliset pitivät yhä tänään hallussaan useita kaupunkeja Albanian eteläosassa samaan aikaan kun armeija ja poliisi etenivät kohti kapinallispesäkkeitä. Presidentti Berisha vakuutti kuitenkin jo aiemmin, etteivät sotilaat valtaa kaupunkeja takaisin väkivalloin.

Berisha kertoi puhelimitse Italian ulkoministerille, että armeija pyrkii eristämään kapinallisten hallussa olevat kaupungit ja sen jälkeen hallitus yrittää päästä heidän kanssaan sopimukseen aseiden luovuttamisesta.

Länsidiplomaatin mukaan kapinalliset kaappasivat panssarivaunuja Delvinessä ja tuhosivat sillan Gjirokasteriin vievällä tiellä pitääkseen hallituksen joukot poissa kaupungista. Gjirokaster oli tänään yhä hallituksen hallussa. Myös Fierin kaupunkia valvoivat armeija ja poliisi, jotka vartioivat tiesulkuja Vloreen vievillä teillä.

Armeijan ja poliisin joukot etenivät tänään maltillisesti kohti Vlorea välttääkseen kasvavan jännityksen. Vloressa on saanut ainakin 20 ihmistä surmansa sen jälkeen, kun kapina alkoi viime perjantaina.

Sotilaita loikkasi Kreikkaan

Seitsemän albanialaista sotilasta haki tänään poliittista turvapaikkaa Kreikasta. Kreikan puolustusministeriö ei paljastanut sitä, miten sotilaat olivat tulleet Kreikkaan.

Ministeriön mukaan kaikki seitsemän olivat Albaniassa aktiivipalveluksessa. Tiistaina albanialainen MIG-sotilaskone lensi Italiaan ja sen lentäjät pyysivät turvapaikkaa.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme