Mainos
Mainos

Algeriassa uusia veritekoja

Yksitoista ihmistä on saanut surmansa Algeriassa viime päivinä tehdyissä hyökkäyksissä, kertoivat paikalliset lehdet tänään. Iskujen arvellaan olevan aseistautuneiden ääri-islamilaisten työtä.

Tiaretin kaupungissa Algerian luoteisosassa sattui eilen pommiräjähdys, jossa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui parikymmentä. Ääri-islamilaisten Bouiran kaupungin lähelle pystyttämillä valetiesuluilla tapettiin ainakin kolme ihmistä torstaina ja perjantaina.

Algerian presidentti Liamine Zeroual sanoi tänään pyrkivänsä varmistamaan, että maassa huhtikuussa järjestettävistä presidentinvaaleista tulee oikeudenmukaiset. Presidentti osoitti sanansa tänään nimittämälleen vaalien valvontaelimelle, joka koostuu yli kymmenen poliittisen puolueen ja hallituksen edustajista.

Joidenkin oppositiopuolueiden ja lehtien mukaan Algerian vaikutusvaltainen armeija on jo tehnyt valintansa vaaleissa asettumalla tukemaan maan entistä ulkoministeriä Abdelaziz Bouteflikaa. Tämä asettaa heidän mukaansa kyseenalaiseksi sen, tuleeko vaaleista vapaat ja oikeudenmukaiset.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme