Mainos
Mainos

Algeriassa valitaan presidentti

Algerialaiset äänestävät tänään presidentinvaaleissa. Istuvalla presidentillä Abdelaziz Bouteflikalla on vaaleissa viisi haastajaa: kansallisen vapautusrintaman FLN:n Ali Benflis, liberaali Said Saadi, islamisti Abdallah Djaballah, työväenpuolueen Louisa Hanoun ja ihmisoikeusaktivisti Ali Fawzi Rebaine.

Kyseessä ovat vasta kolmannet Algeriassa järjestetyt monipuoluepresidentinvaalit sen jälkeen kun maa itsenäistyi yli 40 vuotta sitten. Ellei kukaan ehdokkaista saa yli puolta annetuista äänistä, toinen kierros järjestetään 22. huhtikuuta.

Bouteflika valittiin presidentiksi vuonna 1999, kun kaikki muut ehdokkaat vetäytyivät mielenosoituksellisesti vaaleista. Vaaleja varjostivat myös ennakkoäänestyksessä ilmenneet epäselvyydet.

Yli 150 000 ihmisen arvioidaan kuolleen ääri-islamistien ja hallituksen joukkojen välisissä yhteenotoissa kymmenen vuoden aikana. Levottomuudet saivat alkunsa vuonna 1992, kun armeija esti parlamenttivaalien toisen kierroksen, joiden todennäköisenä voittajana pidettiin islamilaista vapautusrintamaa FIS:ää.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat kello 21 Suomen aikaa. Vaalien virallisia tuloksia ei ole luvassa ennen perjantaita.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme