Mainos

Amerikkalainen pikkutyttö ammuttiin pinnasänkyyn – neljälle jengiläiselle murhasyytteet

Yhdysvalloissa Kaliforniassa neljälle miehelle on luettu raskaat syytteet viime vuoden helmikuussa tapahtuneen yksivuotiaan tytön surmasta, kertoo Los Angeles Times. Kaikki miehet ovat jengiläisiä.

Tapahtumapaikka, Comptonin kaupunki, tunnetaan pahamaineisena jengirikollisuuden pesänä. Kaupunki sijaitsee Los Angelesin seudulla.

Los Angeles Timesin mukaan kolmea miehistä syytetään murhasta ja murhan yrityksestä. Neljättä miestä syytetään osallisuudesta murhaan.

Tapahtumahetkellä yksivuotiaan Autumn Johnsonin äiti oli juuri käymässä syöttämään lastaan, kun talon ulkopuolelta ammutut laukaukset surmasivat lapsen pinnasänkyynsä.

Viranomaiset kertoivat, että talon ulkopuolelle oli ensin pysähtynyt auto. Tämän jälkeen autosta poistunut asemies avasi tulen taloa kohti. Lopuksi tekijä oli poistunut paikalta.

Pikkutyttö vietiin sairaalaan, mutta häntä ei saatu pelastettua. Ampujien tarkoituksena ei ollut tappaa perheen pientä lasta, mutta Johnsonien tyttärestä tuli tapauksen myötä alueella rehottavan jengirikollisuuden sivullinen uhri.

Alun perin viranomaiset uskoivat, että asemiehen kohteena oli erääseen jengiin kuulunut pikkutytön isä. Myöhemmin seriffi on kuitenkin tarkentanut uskovansa, että ampujen kohteena olikin talon edessä seisonut toinen mies.

Autumn Johnsonin kuoleman jälkeen viranomaiset lupasivat tekijöiden jäljille johtavasta vihjeestä 75 000 dollarin palkkion. Seriffin mukaan tapaus saatiin kuitenkin ratkaistua vanhanaikaisen poliisityön avulla.

Kuolleen tytön äiti oli tapahtumahetkellä raskaana. Hänen sittemmin syntynyt poikansa on nyt puolitoistavuotias. Los Angeles Timesin mukaan naapuruston ilmapiiri on rauhoittunut huomattavasti tragedian jälkeen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot