Mainos
Mainos

Amerikkalaisjäsen erosi YK:n asetarkastusryhmästä

Amerikkalainen asetarkastaja Scott Ritter on eronnut yllättäen YK:n Irakin asetarkastusryhmästä. Ritter perustelee eilistä eroaan muun muassa sillä, ettei hän uskonut YK:n turvallisuusneuvoston eikä pääsihteeri Kofi Annanin enää tukevan asetarkastusryhmän toimintaa.

Asetarkastusryhmän johtaja Richard Butler kertoi hyväksyvänsä Ritterin eron, joka hänen mukaansa tulee voimaan välittömästi. Irak on syyttänyt UNSCOM:ssa kuuden vuoden ajan työskennellyttä Ritteriä vakoilusta Yhdysvaltain hyväksi. Ritter oli viimeksi Bagdadissa elokuun alussa, jolloin hän osallistui YK:n ja Irakin asetarkastuksista käymiin neuvotteluihin.

Irak ilmoitti elokuun alussa keskeyttävänsä yhteistyön YK:n asetarkastajien kanssa, kunnes ryhmää uudistetaan niin että amerikkalaisten vaikutusvalta siinä vähenee. Irak vaatii myös, että UNSCOM:n päämaja siirretään New Yorkista Geneveen tai Wieniin. Butlerille lähettämässään erokirjeessä Ritter arvosteli turvallisuusneuvostoa siitä, ettei se ollut tiukemmin puuttunut Irakin yhteistyöhaluttomuuteen. Turvallisuusneuvoston kykenemättömyys tai haluttomuus toteuttaa omia päätöksiään vie pohjaa asetarkastajien työltä, Ritter sanoi.

Amerikkalainen tv-yhtiö CBS kertoi keskiviikkona liittovaltion poliisin FBI:n tutkivan Ritteriä vakoilusyytösten perusteella. Ritterin on väitetty luovuttaneen Irakia koskevia salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja Israeliin. CBS:n mukaan Ritter on kiistänyt luovuttaneensa mitään materiaalia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme