Mainos

Amerikkalaisvankilan panttivankitilanne jatkuu – 2 vartijaa vapautettu

Yhdysvalloissa Delawaren vankilan panttivankitilanne jatkuu paikallisten mediatietojen mukaan edelleen. 

Panttivankitilanne alkoi aamupäivällä paikallista aikaa, kun vangit ottivat viimeisimmän tiedon mukaan vankilan neljä työntekijää panttivangiksi. 

Yksi työntekijöistä vapautettiin iltapäivän aikana paikallista aikaa. Vapautettu työntekijä oli loukkaantunut lievästi. Paikallisen Delawareonline-uutissivuston mukaan toinen vartija vapautettiin paikallista aikaa iltakahdeksalta 19 vangin kanssa. Aikaisemmin päivällä vapautettiin kahdeksan vankia. 

On epäselvää, kuinka monta vankia on mukana tapahtumissa ja ovatko osa heistä edes panttivankeina. Joidenkin mediatietojen mukaan vangit olisivat ottaneet haltuunsa yhden vankilan rakennuksista. 

Paikallisen Delawareonline-uutissivuston mukaan vangit ottivat panttivankeja vaatiakseen parempia vankilaoloja. Vaatimuksia ei ole vahvistettu.

James T. Vaughnin vankila sijaitsee Smyrnassa Delawaren osavaltiossa. ABC Newsin mukaan kyseessä on osavaltion suurin miehille tarkoitettu vankila, jossa pidetään noin 2 500 vankia.
Osavaltion kaikki vankilat suljettiin varotoimenpiteenä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot