Mainos
Mainos

Amnesty syyttää Israelia kohtuuttomista vangitsemisista

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää Israelia satojen palestiinalaisten pitämisestä vangittuina jopa vuosia ilman oikeudenkäyntiä. Järjestön tänään julkaiseman raportin mukaan jotkut palestiinalaiset ovat olleet vangittuina vuosia ilman että heille olisi edes tarkemmin kerrottu mistä heitä syytetään.

Amnesty vaatii Israelin viranomaisia lopettamaan välittömästi tällaiset jatkuvasti käytetyt, perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia loukkaavat hallinnolliset vangitsemiset.

Israel on perustellut vangitsemisia tarpeellisena välineenä taistelussa arabiaktivisteja vastaan. Myös joitakin äärioikeistolaisia pidetty vangittuina ilman oikeudenkäyntiä.

Amnestyn mukaan alkuvuonna pidettiin hallinnollisilla päätöksillä vangittuina 270 ihmistä. Puolen vuoden pituiset vangitsemiset voidaan raportin mukaan uudistaa ilman oikeudellisia päätöksiä.

Raportissa mainitaan esimerkkinä johtotehtävissä toiminut palestiinalainen sosiaalityöntekijää Imad Sabi, joka vangittiin vuonna 1995.
(STT-Reuter-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme