Mainos
Mainos

Angolan Unita-sissit joutumassa ahtaalle

YK uhkaa aloittaa useiden pakotekeinojen käyttämisen Angolassa toimivaa Unita-sissiliikettä vastaan. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan Unita ei noudata vajaat kolme vuotta sitten allekirjoitettua rauhansopimusta.

Kansainväliset toimet rajoittaisivat sissiliikkeen johtajien matkustamista. Myöhemmin Unitan ulkomaiset tilit saatetaan jäädyttää. Yhdysvallat, Portugali ja Venäjä neuvottelevat pakotteista ylihuomenna.

YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut Unitaa riisumaan sissinsä aseista, luovuttamaan järjestön hallitsemat alueet ja ryhtymään yhteistyöhön Angolan viranomaisten kanssa.

Angola itsenäistyi Portugalin alaisuudesta vuonna 1975, mutta maa ajautui vähän itsenäistymisen jälkeen sisällissotaan. Taistelevat osapuolet, MPLA-liike ja Unita, solmivat rauhansopimuksen vuonna 1994. Unitan hallussa on kuitenkin edelleen lähes 70 prosenttia Angolasta ja vain osa liikkeen sisseistä on suostunut luopumaan aseista.

MPLA-liike ja Unita muodostivat huhtikuussa kansallisen sovinnon hallituksen, jonka ministereistä neljä kuuluu Unitaan. Yhteistyö ei ole kuitenkaan sujunut ja Angolan hallitus on kesän aikana kiristänyt toimia kapinaliikettä vastaan eri puolilla maata.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan ilmoitti eilen haluavansa Angolassa työskentelevien 2 650 rauhanturvaajan jäävän maahan lokakuun loppuun saakka. Turvallisuusneuvosto päätti kesäkuussa vetää 4 000 rauhanturvaajaa Angolasta syyskuussa.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme