Mainos
Mainos

Annan: Afrikan köyhyyden suitsimisessa epäonnistuttu

YK:n pääsihteerin mukaan Afrikka on jäänyt jälkeen muista alueista köyhyyden ja tappavien tautien vähentämisessä.

YK:n pääsihteeri Kofi Annanin mukaan Afrikan valtiot ovat jääneet selvästi jälkeen tavoitteesta puolittaa äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä vuoteen 2015 mennessä. Maailman valtiot sopivat tästä yhdestä vuosituhannen kehitystavoitteesta viisi vuotta sitten.

Annan puhui tänään Afrikan valtionpäämiehille Nigerian pääkaupunki Abujassa Afrikan unionin (AU) neljännessä huippukokouksessa. Annanin mukaan Afrikka on maailman muita kehittyviä alueita jäljessä köyhyyden vähentämisessä, tappavien tautien ja nälän voittamisessa, koska se kärsii edelleen traagisista konflikteista ja huonosta hallinnosta.

AU:n kokouksessa yritetään etsiä afrikkalaista ratkaisua muun muassa Norsunluurannikon ja Kongon demokraattisen tasavallan konflikteihin sekä Sudanin länsiosan eli Darfurin alueen humanitaariseen kriisin.

Afrikan johtajat käsittelevät muun muassa yhden keskeisen kapinallisryhmän pyyntöä lähettää alueelle rauhanturvaajia korvaamaan AU:n nykyiset sotilastarkkailijat. Tarkkailuoperaatio on Sudanin vapautusliikkeen johtajan mukaan osoittautunut epäonnistuneeksi. Rauhanturvaajien tehtävänä tulisi olla Darfurin aluetta terrorisoivien janjaweed-arabitaistelijoiden riisuminen aseista.

Afrikan johtajat saavat käsiteltäväkseen myös kaksi ehdotusta siitä, miten Afrikan edustusta YK:n turvallisuusneuvostossa tulisi laajentaa. Äskettäin YK:n uudistamista pohtinut korkean tason työryhmä esitti yhden pysyvän afrikkalaisen jäsenmaan nimeämistä turvallisuusneuvostoon. Tätä paikkaa tavoittelevat tiettävästi Etelä-Afrikka, Nigeria ja Egypti.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme