Mainos
Mainos

Annan epäilee USA:n ehdotusta YK:n roolista Irakissa

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on tyytymätön Yhdysvaltain kaavailemaan uuteen Irak-päätöslauselmaehdotukseen. Annanin mielestä maailmanjärjestön ei pitäisi hyväksyä Irakissa poliittista roolia Yhdysvaltain päätöslauselmaluonnoksen ehdottamalla tavalla.

Annan ei täysin hylännyt Yhdysvaltain ehdotusta siitä, että YK voisi osallistua Irakissa esimerkiksi vaalien järjestämiseen. Hänen mukaansa järjestön asema Irakissa ei tule kuitenkaan olemaan merkittävä niin kauan kuin Yhdysvaltain miehitys maassa jatkuu.

Annanin mukaan Irakille olisi pitänyt nimittää väliaikainen hallitus ennen perustuslain laatimista ja vaaleja. Yhdysvallat esittää luonnoksessaan, että Irakin väliaikainen hallintoneuvosto päättää vaaleista ja laatii perustuslain määräaikaan mennessä.

Yhdysvallat lupaa puolestaan lähteä Irakista, kun demokraattisesti valittu ja kansainvälisesti tunnustettu hallitus on muodostettu. Ehdotuksessa ei kuitenkaan määritellä tarkkaan, milloin Yhdysvaltain miehitys päättyy. Siinä ei anneta myöskään YK:lle niin itsenäistä roolia Irakissa kuin Ranska, Venäjä ja Kiina ovat vaatineet.

Yhdysvaltain YK-lähettiläs John Negroponte luovutti päätöslauselmaluonnoksen keskiviikkona YK:n turvallisuusneuvoston muille pysyville jäsenmaille Britannialle, Kiinalle, Ranskalle ja Venäjälle.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme