Mainos
Mainos

Annan haluaa Keniaan totuuskomission

Levottomuuksien sovittelija, liikemies Cyril Ramaphosa, on ilmoittautunut vetäytyvänsä tehtävästään hallituksen tyytymättömyyden vuoksi.

Kenian kriisiä sovitteleva YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on vedonnut Keniaan, jotta maahan perustettaisiin totuuskomissio selvittelemään viime viikkojen väkivaltaisuuksia.

Annanin ehdotuksen mukaan komissio koostuisi kenialaisista ja ulkomaisista oikeusoppineista. Samankaltaista komissiota on käytetty aiemmin mm. Etelä-Afrikassa selvittelemässä apartheid-hallinnon aikaisia vääryyksiä.

Kriisin sovitteluyritykset näyttivät nytkähtävän eteenpäin, kun Annan kertoi hallituksen ja opposition sopineen pääpiirteittäin keinoista, joilla maassa jo yli kuukauden riehuneet väkivaltaisuudet yritetään lopettaa.

Annanin mukaan osapuolet ovat jo laatineet suunnitelman siitä, miten 300 000:n kodistaan paenneen kenialaisen tilannetta tullaan helpottamaan.

- Tänään käsittelimme humanitaarisia kysymyksiä, huomenna ovat vuorossa poliittiset kysymykset, Annan sanoi lehdistötilaisuudessa hallituksen ja opposition edustajat rinnallaan.

Kenian kriisin sovittelija vetäytyy

Kenian levottomuuksien sovittelija vetäytyy tehtävästään. Eteläafrikkalainen suurliikemies Cyril Ramaphosa on ilmoittanut väistyvänsä hallituksen tyytymättömyyden vuoksi. Hallituksen edustajien mukaan Ramaphosalla on taloudellisia kytköksiä oppositiojohtaja Raila Odingaan.

- Välittäjän on nautittava molempien osapuolten luottamusta. Vetäydyn, jottei minusta itsestäni tule kompastuskivi, Ramaphosa perusteli. Hän kuitenkin kiisti kytköksensä Odingaan.

Ramaphosa on aiemmin ansioitunut Afrikan kansalliskongressin pääneuvottelijana apartheidin lopettamisessa 1990-luvun alussa. Kofi Annanin sovittelijaryhmä valitsi Ramaphosan johtamaan neuvotteluja Kenian kiistojen ratkaisemiseksi.

Annan pyrkii lopettamaan viikkoja jatkuneet raakuudet, jotka alkoivat presidentinvaaleista. Osapuolet sopivat perjantaina nelikohtaisesta ohjelmasta väkivaltaisuuksien lopettamiseksi.

Presidentti Mwai Kibaki ja oppositiojohtaja Raila Odinga ovat kuitenkin jatkaneet karvasta sananvaihtoa ja syyttäneet toisiaan neuvotteluiden sabotoimisesta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme