Mainos
Mainos

Annan: Ihmisoikeuksia kunnioitettava terroritaistelussa

YK:n pääsihteeri Kofi Annan varoittaa ihmisoikeuksien unohtamisesta kansainvälisessä terroritaistelussa.

Taistelussa kansainvälistä terrorismia vastaan ei pidä unohtaa ihmisoikeuksia, varoitti YK:n pääsihteeri Kofi Annan tänään julkistetussa vuosittaisessa selonteossaan yleiskokoukselle. YK:n yleiskokouksen 58. istuntokausi alkoi virallisesti tänään New Yorkissa. Keskustelu yleiskokouksessa käynnistyy kuitenkin vasta viikon kuluttua.

Pääsihteeri Annan tähdensi, että vaikka terrorismia ei voida puolustella vetoamalla köyhyyteen ja alikehittyneisyyteen, niin nämä ongelmat liittyvät toisiinsa.

-Todella globaalin liittoutuman rakentamiseksi terrorismia vastaan on maailman edistyttävä myös muilla rintamilla, joilla pyritään inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen maailmanjärjestykseen, Annanin selonteossa todettiin.

Kulunut vuosi on Annanin mukaan ollut vaikea rauhaa ja turvallisuutta ajatellen.

- Irakin sota on asettanut kollektiivisen turvallisuuden periaatteen ja maailmanjärjestön vastustuskyvyn kovalle koetukselle, Annan sanoi.

Annanin mukaan tulevaisuuden ennusteet ovat YK:n historian kuluessa harvoin olleet niin synkät kuin nyt . YK:ta voidaan vahvistaa tutkimalla tarkoin menneitä tapahtumia ja miettimällä sitten, millaiseksi maailmanjärjestö halutaan tulevaisuudessa, Annan huomautti.

(MTV3-STT-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme