Mainos
Mainos

Apecin turvatoimet liioiteltuja?

Poliisioperaatio oli Australian mittavin ja päihitti jopa Sydneyn olympialaisten turvatoimet vuonna 2000. Apec-maiden johtajat eivät asettaneet sitovia tavoitteita ilmastopäästöjen rajoittamisesta.

- Haluamme kyseenalaistaa myytin, että mielenosoittajat tulevat vain rettelöimään, sanoi pelleksi pukeutunut nuori nainen Sydneyn Hyde Park -puistossa.

Mielenosoittajia oli eri arvioiden mukaan 5 000-10 000. Poliisi oli varautunut noin 20 000 aktivistin tapahtumaan ja mellakoihin. Järjestystä valvoi viitisentuhatta poliisia.

Mielenosoitukset sujuivat enimmäkseen rauhallisesti. Kahnauksissa loukkaantui kaksi poliisia ja muutamia ihmisiä pidätettiin.

Protestit kohdistuivat enimmäkseen Yhdysvaltain presidenttiin George W. Bushiin ja Irakin sotaan. Yhden ryhmän julisteessa luki "Sotarikolliset eivät ole tervetulleita - Bush mene kotiisi". Paikalla oli myös ympäristöjärjestöjen edustajia ja Guantanamon vankileirin vastustajia.

- George Bush on paha. Hänen pitäisi lähteä pois tästä maasta, vaati Mamdouh Habib, joka vapautettiin Guantanamosta vuonna 2005 ilman syytteitä.

Suuria lupauksia muttei tuloksia

Mielenosoittajia ei ilahduttanut myöskään se, että huippukokouksen anti jäi odotetusti laihaksi. Apec-maiden johtajat sopivat Sydneyn oopperatalossa yhteisestä ilmastojulistuksesta, mutta eivät asettaneet sitovia tavoitteita päästöjen rajoittamisessa.

Australian pääministeri John Howard luonnehti julistusta kuitenkin askeleeksi kohti maailmanlaajuista sopimusta. Muun muassa Australia ja Yhdysvallat eivät ole ratifioineet Kioton sopimusta, joka umpeutuu vuonna 2012.

- Vastaamme ilmastonmuutoksen haasteeseen tosissamme, järkevällä tavalla, joka on sopusoinnussa myös erilaisten taloudellisten tavoitteidemme kanssa, Howard muotoili.

Esillä olivat myös muun muassa Pohjois-Korean ydinaseohjelman purkaminen ja elintarvikkeiden turvallisuus.

Muun muassa Australia ja Yhdysvallat eivät ole ratifioineet Kioton sopimusta, joka umpeutuu vuonna 2012.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme