Mainos
Mainos

Arabikansa on nyt kaduilla Jemenissä

Jemenissä tuhannet ihmiset ovat marssineet maan pääkaupungin Sanaan kaduilla ja vaatineet presidentti Ali Abdullah Salehin eroa. Mielenosoittajat ovat verranneet maansa presidenttiä Tunisian entiseen presidenttiin Ben Aliin. Mielenosoituksissa oli paljon nuoria opposition edustajien rinnalla.

Mielenosoituksia on järjestetty neljässä eri paikassa turvallisuusjoukkojen hämäämiseksi. Oppositiojohtajat kutsuivat lisää kansaa kaduille huomiseksi.

Presidentti Salehin valtapuolue järjesti yhtä aikaa omia kokoontumisia, joissa tuhannet hallituksen tukijat marssivat ja tanssivat musiikin tahdissa.

Lähes 32 vuotta Jemeniä hallinnut Ali Abdullah Saleh valittiin seitsemän vuoden jatkokaudelle vuonna 2006. Tekeillä on lainmuutos, joka tekisi Salehista elinikäisen presidentin.

Presidentti Saleh on yrittänyt hillitä opposition kuohuntaa jo etukäteen korottamalla armeijan palkkoja. Hän on myös torjunut opposition syytökset, joiden mukaan hän valmistelisi vallansiirtoa pojalleen.

Uutistoimisto AP kuvaa tyytymättömyyden syitä myös seuraavasti: Melkein puolet jemeniläisistä elää noin puolellatoista eurolla päivässä eivätkä he asu esimerkiksi viemäröidyissä taloissa. Alle kymmenesosa kaduista on päällystetty tai laatoitettu. Hallinto on läpeensä korruptoitunutta ja valtion päätulonlähde, öljy, voi loppua jo tällä vuosikymmenellä.

(MTV3- AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme