Mainos
Mainos

Arafat ehdotti Sharonille yhteistä vetoomusta

Palestiinalaiset: Tiesulut poistettava.

Tarkastuspiste Isrelissa

Israelin ja palestiinalaisten näkökannat pysyivät Lähi-idän kiistassa tänään edelleen kaukana toisistaan. Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat ehdotti amerikkalaisen kongressiedustajan välityksellä Israelin pääministerille Ariel Sharonille yhteistä vetoomusta väkivallan lopettamiseksi.

Sharon torjui ehdotuksen vaatien ensin todisteita palestiinalaisten aikeista lopettaa väkivalta. Sharon kieltäytyi myös Arafatin ehdotuksesta esiintyä yhteisessä televisiolähetyksessä, jossa johtajat olisivat vedonneet väkivallan lopettamiseksi.

Nasaretilainen arabilehti As-Sennara kirjoitti tänään, että Israelin ainoa arabiministeri Salah Tarif on kertonut osapuolten käyvän salaisia neuvotteluja rauhanprosessin käynnistämiseksi uudelleen. Hänen mukaansa merkittävää edistystä on odotettavissa Sharonin hallituksen toimiaikana.

Tiivistä välitystoimintaa

Republikaanien kongressiedustaja Jim Kolbe sanoi uutistoimisto Reutersille tänään tavattuaan molemmat johtajat, ettei hän suhtaudu optimistisesti läpimurron mahdollisuuteen tässä tilanteessa. Hänen mielestään johtajat puhuivat toistensa ohi.

Kolbe on ensimmäinen amerikkalainen huippupoliitikko, joka on tavannut molemmat johtajat alueella sen jälkeen, kun väkivalta laajeni pari viikkoa sitten.

Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov sanoi tänään, että Lähi-idän rauhanprosessi on ottanut takapakkia kymmenen vuotta, ja vaati kansainvälistä yhteisöä toimimaan yhteistyössä kriisin ratkaisemiseksi.

-Näemme valitettavasti kaikki tällä hetkellä, että Lähi-idän rauhanprosessi on ottanut takapakkia. On vaikea sanoa miten paljon takapakkia on otettu, mutta olemme taantuneet vähintään Madridin vuoden 1991 neuvottelujen tasolle.

Myös YK:n Lähi-idän erityislähettiläs Terje Röd-Larsen ja EU:n Lähi-idän erityislähettiläs Miguel Moratinos tapasivat erikseen Arafatin myöhään eilisiltana. Keskustelujen sisällöstä ei ollut saatavissa tietoja.

Palestiinalaiset vaativat tiesulkujen poistamista


Palestiinalaisjohtajiin kuuluva Saeb Erekat vaati tänään Israelia poistamaan kaikki tiesulut. Hänen mielestään ilmoitus liikkumisrajoitusten lieventämisestä Gazassa on pelkkä julkisuustemppu.

-Vaadimme teiden aukaisemista kokonaan eikä vain valikoiden, sanoi Erekat. Erekatin mukaan Gazan kaistale oli tänään yhä pirstottuna kolmeen osaan. Erekat valitti, että israelilaiset päästivät vain muutaman auton tunnissa tarkastuspisteiden läpi.

Israel ilmoitti tänään, että se on yöllä lieventänyt liikkumisrajoituksia Gazan kaistalla. Israelin armeija jakoi Gazan alueen kolmeen osaan tiesuluilla alkuviikosta. Israelin armeijan mukaan rajoitukset, jotka estävät palestiinalaisia menemästä Israeliin, pidetään edelleen voimassa Gazan alueella ja Länsirannalla.

Rajoitukset estävät noin 120 000 palestiinalaista menemästä töihin Israelin puolelle. Israel miehitti maanantaina osia Gazan kaistan keski- ja pohjoisosista. Armeija vetäytyi kuitenkin alueilta vuorokauden kuluttua.

Kranaatti-iskuja

Viime yönä tehtiin kaksi kranaatti-iskua israelilaisen Nir Ozin kibbutsin pelloille. Myös Gazan kaistalla sijaitsevan juutalaisen siirtokunnan läheisyydessä räjähti ammuksia. Kukaan ei haavoittunut. Israelin armeijan laskelmien mukaan palestiinalaisten kranaatti-iskut ovat kasvaneet dramaattisesti tässä kuussa.

Tilastojen mukaan palestiinalaiset ampuivat tammikuussa kranaatteja vain kerran, mutta 77 kertaa huhtikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana. Helmi-maaliskuussa kranaatteja ammuttiin yhteensä 22 kertaa.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat määräsi eilen lopettamaan kranaattihyökkäykset Israelin alueelle ja juutalaissiirtokuntiin. Ääri-islamilainen Hamas-järjestö vannoi tänään jatkavansa Israelin miehitysvallan vastustamista "kaikin mahdollisin tavoin". Järjestö ilmoitti, ettei se kuitenkaan aio vaarantaa suhteitaan palestiinalaisviranomaisiin.
(STT-AFP-AP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme