Mainos
Mainos

Arafat kotiin suunniteltua aiemmin

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat lähti varhain tänään paluumatkalle Ruotsista Gazaan. Arafat lyhensi Ruotsin-vierailuaan kotimaassaan jatkuvien levottomuuksien vuoksi ja perui kokonaan sunnuntaisen pikavierailunsa Osloon.

Arafat saapui Ruotsiin eilen iltapäivällä, tapasi pääministeri Göran Perssonin ja osallistui poliittis-diplomaattiseen rauhankokoukseen valtiopäivätalossa. Kotona Gazassa Arafatia odottavat monet ongelmat. Tuorein niistä on yli 2000 palestiinalaisvangin sunnuntaina alkanut nälkälakko. Palestiinalaisviranomaisten mukaan israelilaisissa vankiloissa olevat vangit haluavat kiinnittää ulkomaailman huomion siihen, että he viruvat yhä vankilassa, vaikka ns. Oslon rauhansopimuksen solmimisesta on kulunut jo viisi vuotta. Nälkälakko alkoi vajaa viikko ennen kuin Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin on määrä saapua vierailulle Israeliin ja palestiinalaisalueille.

Lokakuussa allekirjoitetun Wyejoen sopimuksen mukaan Israelin on määrä vapauttaa 750 palestiinalaisvankia. Palestiinalaiset ovat kuitenkin pettyneet, koska Israel on vapauttanut pääasiassa tavallisia rikollisia eikä poliittisia vankeja, kuten palestiinalaiset olivat odottaneet. Israel on ilmoittanut, ettei se vapauta sellaisia vankeja, "jotka torjuvat rauhan tai jotka ovat tahranneet kätensä israelilaisten vereen".
(STT-TT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme