Mainos

Arafatin leski: Polonium oli juomassa

Jasser Arafatin leski on varma, että hänen miehensä kuolema oli poliittinen salamurha. Suha Arafat kertoo asiantuntijoiden uskovan, että polonium olisi sekoitettu palestiinalaisjohtajalle tarjoillun juoman joukkoon. 

Sveitsiläistutkijat ovat löytäneet Arafatin jäännöksistä poikkeuksellisia pitoisuuksia radioaktiivista poloniumia. Tutkimuksen tulokset julkaisi uutiskanava al-Jazeera eilen.   

Tutkimusryhmä aloitti työnsä viime vuoden marraskuussa. Sen mukaan löydökset tukevat kohtalaisesti epäilyjä, että Arafat kuoli poloniumiin. 

Arafatilla oli vihollisia palestiinalaisten joukossa, mutta myös Israelia kohtaan on esitetty epäilyjä. Israel on kiistänyt syytökset ja kutsunut tapahtumaa poliittiseksi saippuaoopperaksi. 

Arafat kuoli Pariisissa vuonna 2004. Hänen tavaroidensa joukosta löydettiin myöhemmin poloniumia, joka herätti epäilyksiä murhasta.  

Kuolinsyystä odotetaan lisää tietoa

Palestiinalaisjohtaja Arafatin kuolemasta odotetaan tänään lisää tietoa.

Kuolinsyytä selvittäneet tutkijat pitävät tiedotustilaisuuden Genevessä iltapäivällä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot