Mainos
Mainos

Arctic Sean kohtalo epävarma

Mysteerilaiva Arctic Sean tulevaisuus on epäselvä, kertoo laivan omistaja.

- Tilanne on enemmän kuin omituinen ja hankala, Solchart Management -yhtiön johtaja Viktor Matvejevin kerrotaan sanoneen RIA Novosti -uutistoimistolle.

- Laiva on paikoillaan Gibraltarilta itään. Emme tiedä kenen kanssa meidän pitäisi keskustella laivan palauttamisesta ja kuka kantaa vastuun laivasta, Matvejev valittaa. Arctic Sea on tällä hetkellä venäläisten hallussa.

Laiva piti palauttaa Solchart Management yhtiölle Las Palmasissa Kanarian saarilla syyskuun 17. päivä, mutta Venäjän armeija, jonka hallussa alus on, veti aluksen pois alueelta.

Erilaisia spekulaatioita laivan lastin sisällöstä on riehunut siitä asti, kun laiva syytösten mukaan kaapattiin. Virallisten tietojen mukaan laivan rahtina oli puutavaraa Suomesta Algeriaan. Venäläiset tutkijat eivät ole löytäneet laivalta mitään epäilyttävää.

Kahdeksaa pidätettyä syytetään merirosvouksesta ja laivan kaappaamisesta. He odottavat oikeudenkäyntiä Moskovassa. He vakuuttavat syyttömyyttään.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme